Voisiko ruoka olla meidän valttikorttimme?
Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman tavoitteena oli nostaa ruoan arvostusta. Miten tässä onnistuttiin?
SRE-ruokaprojektin tavoitteena on ruoan arvostuksen kohottaminen. Kolme vuotta kestäneen ohjelman kohderyhminä ovat olleet ruoka-asioista päättävät tahot ja suomalaiset kuluttajat, erityisesti nuoret ja lapset sekä lapsiperheet.
Ohjelma on heittänyt ilmoille kysymyksiä ruokakultuuristamme:
Miten syömme? Miten valmistamme ruokaa, syömmekö rauhassa ja nauttien? Milloin ruoka on keskustelujemme aiheena? Miten maku, terveellisyys ja laatu ovat esillä lautasillamme?
Päiväntasaajassa keskusteltiin suomalaisesta ruokakulttuurista, sen edistämisohjelman saavutuksista sekä ruokakulttuurimme tulevaisuudesta. Studiossa haastateltavina Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman Sre:n pääsihteeri Marja Innanen. Toimittaja on Kati Keinonen.
Lähde: Yle Puhe Päiväntasaaja
Myös Helsingin kaupungilla on oma ruokakulttuuristrategiansa:
- Pohjoismaat ovat nyt kaikkien huulilla matkailu- ja ennen kaikkea ruokanäkökulmasta. Meidän ei tarvitse nojautua vanhoihin kaavoihin vaan tehdään asiat parhaaksi näkemällämme tavalla, unohtamatta kestävän kehityksen periaatteita. Näin syntyy omaperäisiä ja aitoja kokemuksia, uskoo projektipäällikkö Ville Relander.
Helsingin Tukkutorin punatiilisen lihatukkuhallin muodostamalle sisäpihalle avataan vuonna 2012 kuluttajille suunnattu alue, jossa päästään maistelemaan monenlaisia herkkuja ja kokemuksia. Esimakua tulevasta antoi tammikuussa Tukkutorin teollisuushallissa nähty Antto Melasniemen HEL YES! pop up –ravintola. Alueelle on suunnitteilla ravintoloita ja muun muassa ruokaan liittyvää opetustoimintaa. Myös kauppahallien ja torien toimintaa elävöitetään ja kehitetään.
Ruokakulttuurin kehittämisvalintoja pohtinut työryhmä sai syksyllä 2010 valmiiksi suunnitelman, jossa listattiin neljä kärkihanketta:
- Lastenruokailun luomuohjelma: 50% päiväkotien ruoasta luomua vuoteen 2015 mennessä.
- Tori- ja hallitoiminnan kehittäminen: osa Tukkutorista avataan kuluttaja-asiakkaille ja toreja elävöitetään.
- Helsingin ruokakulttuuri osaksi World Design Capital Helsinki 2012 –hanketta: ruokaan liittyviä tempauksia ja tapahtumia Tukkutorilla, toreilla, kauppahalleissa ja koko kaupungissa.
- Syötävän kaupunkiympäristön kehittäminen: viljelypalstojen lisääminen ja kotitarveviljelyn ja kompostoinnin mahdollistaminen.
Seuraamme kiinnostuksella ruokakulttuurin kehittymistä ja ruokakampanjoiden onnistumista. Ruoka on tärkeä asia.
aiheet
arkisto
uusimmat
Kesän aurinkolasityyli häikäisee!
Tänä kesänä silmiä suojaavat coolit skeittilaudoista tehdyt arskat. Trendikkäät edustavat peililinsseissä, rohkeimmat valitsevat kissamaiset aurinkolasit leopardikuosilla. Kaikki tyylit ovat nyt sallittuja omaan ilmeeseen!
Minä 27
Voita & Sokeria: Silakkarullia nokkospestoperunoilla
Kevään viimeisessä Voita & Sokeria -jaksossa ollaan ihan kesätunnelmissa, kun Santeri kokkaa kotimaisista raaka-aineista, silakasta ja perunoista, raikkaita herkkuja. Pesto valmistetaan basilikasta ja nokkosesta.
Tee itse 8
Vielä kerran kiusaamista vastaan!
Otan riskin ja väitän, että meiltä vanhemmilta täytyy löytyä pokkaa puuttua pieneenkin kiusaamiseen. Pakotan lapseni ottamaan mukaan ihan kaikki, jotka leikkiin haluavat tulla. Pakotan, koska olin itse koulukiusaaja.
Puolukkapiirakan yllättäjä: kookosöljy
Kookosöljy sopii hyvin leivontaan. Tässä reseptissä puolukkapiirakka saa myös juurevaa makua tattarista ja speltistä.
Tee itse 15
Kookosta kasvoille ja kattilaan
Ravintoöljyjen paremmuuskisassa kookosöljy on kirinyt kiinni oliivi-, rypsi- ja rapsiöljyjen etumatkaa. Luonnonmukaisen ravinnon ystävät ovat jo pitkään käyttäneet kookosöljyä niin keittiössä kuin kylpyhuoneessakin. Massojen tuote se ei vielä ole, ja usein kuulee kuinka puheissa menevät sekaisin kookosöljy ja kookosrasva (se munkkirasvanakin tunnettu).
Tee itse 35

