Vaara vaanii pientä lasta?

Lapsi leikkii metsässä. Kuva: Stock

Monet nykylapset kasvavat pumpulissa. Yhä useammat vanhemmat ovat huolissaan kodin ulkopuolisista vaaroista ja tekevät kaikkensa lastensa turvallisuuden takaamiseksi.

Brittiläinen dokumentti Pumpulissa kasvaneet tutkii nykyvanhempien pelkoja ja välillä uskomattomiakin keinoja, joilla he koettavat suojella jälkikasvuaan. Millainen vaikutus ylihuolehtimisella on lasten elämään?

Huolehtiminen on myös aiheuttanut sen, että lapset eivät saa tai osaa leikkiä rauhassa. Tästä kertoo tiededokumentti Leikin loppu.

Lapsilla oli ennen tapana kokoontua yhteen leikkimään eikä vanhempia näkynyt mailla halmeilla. Yhden sukupolven aikana spontaani leikkiminen katosi. Miksi näin kävi ja mikä vaikutus tällä on lasten kehittymiseen?

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

19.-25.9.2011 vietetään Kiipeä puuhun! -viikkoa

Kiipeä puuhun -viikko on paitsi hauskaa tekemistä, myös yhteisöllinen tempaus lasten elintilan, vapauden ja liikkumisen ilon puolesta.
Kiipeämisen jälkeen voit jakaa kiipeilykuvia tapahtuman fb-sivulla tai kertoa kiipeilykokemuksistasi ja -muistoistasi. Riemukkaimmat kuvat palkitaan!

Tatu Hirvonen: Varo, varo, varo! Irti ylisuojelevasta kasvatuksesta (Minerva 2011)

Riskit kuuluvat elämään — myös lapsuuteen. Vanhemmilla ja kasvattajilla on kuitenkin taipumus yliarvioida turvalllisuusriskejä. Tästä taas seuraa paljon sellaisia kieltoja, joista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Ylisuojeleva kasvatus ei jätä tilaa lapsen kokonaisvaltaiselle kehitykselle.

Sopivat riskit ovat kasvun ja kasvatuksen työvälineitä. Hyvä kasvuympäristö luodaan, kun punnitaan toiminnan riskejä ja sen tavoitteita toisiinsa. Vähäisten mustelmien pieni riski ei ole riittävä syy kieltää toimintaa, joka tarjoaa lapselle elämyksiä, haasteita ja oppimiskokemuksia.

Tatu Hirvosten teos vapauttaa huolekkaat vanhemmat ja ammattikasvattajat lasten turvallisuutta koskevista perusteettomista peloista. Se rakentaa kasvatusfilosofian, joka suo lapselle riittävän turvallisen ja samalla riskeistä rikkaan kasvuympäristön. Samalla se antaa kasvattajalle voimaa kohdata yhteiskunnan alati lisääntyvät turvallisuusnormit, varoitukset ja omatkin pelot levollisin mielin.

uusimmat

  • Anna rakentaa taloa kuva: Eve Mantu

    Anna rakentaa taloa - mitä nyt kuuluu?

    Huhtikuun lopulla Annan omakotitalosta puuttuivat lattiat ja muutto tuntui kaukaiselta unelmalta. Miten menee nyt, neljä viikkoa myöhemmin?

    00

  • Maukas ja grillaukseen sopiva alkupalakeitto. Kuva: Yle

    Gazpacho - grilliruokien alkupala

    Grillikausi on jo hyvässä vauhdissa ja siksi Olli Takanen valmistaa grilliherkkujen alkuruuaksi sopivaa gazpachoa katkarapusalaatin kera. Keiton valmistamiseen kannattaa valita mahdollisimman kypsiä tomaatteja. Gazpacho tarjoillaan kylmänä.

    120

  • Markus Kajo bloggaa: Ajatusten miljoonalaatikko

    Markus Kajo: Paholainen ja nudistit

    (Opettavainen kertomus nuorisolle ja elähtäneille)

    332

  • Pitsiliina kuvioi betoniruukun pinnan

    Vanhoista pitsiliinoista saa aikaan vaikka mitä, jopa niistä kahvinkellastamistakin. Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni betonin valamista. Kuvioin ruukun pinnan vanhalla pitsiverhon palasella. Siisti sisänäpertely vaihtui ulkohommiin kevätauringossa.

    63

  • Kuva: Ada Pykäläniemi

    Eve Mantun ompeluseura

    Toimittaja Eve Mantu ei tarjoile vierailleen kahvia ja pikkuleipää, vaan neulan ja langan. Tällä kertaa studiossa kuuluu iloisen puheensorinan lisäksi surrurr, hurruurr, naks-naks ja riiits raaats.

    10

Muualla Yle.fi:ssä