Venäläisten blinien historiaa

Venäläisten blinien historiaa. Kuva: www.gastronom.ru

Blinit "leivotaan"

Blinit ovat venäläisen keittiön vanhimpia ja tunnetuimpia ruokalajeja. Vaikka ohukaisia paistettiin pitkin vuotta, niin laskiaisena (масленица eli maslenitsa)  ”leivottiin” blinejä hiivalla kohotetusta taikinasta. Nimenomaan ”leivottiin” eikä paistettu. Aikoinaan blinit kypsennettiin venäläisessä uunissa paistaen niitä lainkaan kääntämättä. Vaikka myöhemmin siirryttiin käyttämään paistinpannua, jäi ”leipoa” verbi kuvaamaan blinien tekoa.

Blinipannu

Vielä tänäkin päivänä on monella venäläisellä emännällä oma, mieluiten valurautainen ja leipälautasen kokoinen blinipannu. Pannua ei koskaan pestä, vaan siinä kuumennetaan suolaa, minkä jälkeen pelkkä puhtaalla liinalla pyyhkiminen riittää.

Pannun voiteluun voi käyttää huolella pestyä isohkon perunan puolikasta, johon on tukevasti painettu haarukka. Tällä ”sudilla” on helppo levittää sopiva määrä öljyä pannulle.

Blinitaikina

Blinejä on paistettu sekä vehnä-, tattari-, ruis- että hirssijauhoista ja niiden sekoituksista. Blinit olivat jo muinaisten slaavien kulttiruokaa ja ne paistettiin ne aina arvostetuimmista (kalleimmista) jauhoista.

Blinikutsujen järjestämiseen kannattaa varata koko päivä, sillä taikina pitää nostattaa useaan kertaan. Veteen valmistetut blinit ovat kuohkeita ja paksumpia kuin maitoon tehdyt, mutta maitoon tehdyt ovat puolestaan maukkaampia ja paisto-ominaisuuksiltaan parempia. Parasta siis valita kultainen keskitie eli puolet ja puolet.

Jauhoista voi valita joko vehnä- tai tattarijauhot tai niiden sekoituksen. Vehnäblinejä kutsutaan myös nimellä ”krasnije” eli "rikkaat" blinit.

On hyvä muistaa, että tattariblineihin on käytettävä enemmän hiivaa. Anna taikinan kohota hetki vielä viimeisten ainesten lisäämisen jälkeen (vaahdotettu valkuainen). Älä sekoita taikinaa tämän jälkeen. Aloita paistaminen ja nosta kylmään veteen kastetulla kauhalla taikinaa kuumalle pannulle.

Jos blinitaikina on liian paksua, voi pariin ruokalusikalliseen taikinaa lisätä tarvittavan määrä kuumennettua maitoa. Tämä seos lisätään taikinaan varovaisesti sekoittaen ja annetaan sen kohota uudestaan ennen blinien paistamista. Blinit kootaan keoksi lautaselle. Pinnan voi voidella voilla, niin ne eivät tartu toisiinsa. Yleensä emäntä paistaa keittiössä lisää blinejä samalla kun vieraat syövät niitä lämpiminä, vastapaistettuna.

Lisukkeet

Vanhan uskomuksen mukaan paras miniä oli se, joka osasi paistaa ohuita blinejä hiivalla kohotetusta taikinasta. Blinin tulee olla kauniin ruskea. Kuohkeana se imee hyvin päälle kaadetun voisulan, joka muiden täytteiden kanssa kruunaa blinin maun.

Juhlavien blinien kanssa Blinien lisukkeet. Kuva: Ulla Vuorelatarjoillaan lohen tai sammen mätiä, smetanaa ja hienonnettua sipulia. Tavallinen kansa on herkutellut suola- ja maustekurkkutäytteisillä tai silliblineillä. Pieniksi kuutioiksi hienonnettu kurkku tai silli, kurkkujen liemi tai (laimennettu) etikka ja smetana ovat nekin hyviä suolaisten blinien lisukkeita. Koska Venäjällä blinejä tehdessä niitä valmistetaan paljon kerralla, tarjoillaan viimeiset aina makean täytteen, esimerkiksi hillon kera.

Oladit (lausutaan aladit)

Paksusta blinitaikinasta, joka muistuttaa lähinnä löysää pullataikinaa, voi paistaa oladeja. Niitä tarjotaan usein aamiaisella, välipalana tai jälkiruokana. Oladit ovat blinejä pienempiä ja paksumpia, amerikkalaisia pannukakkuja muistuttavia ”ohukkaita”. Suomessa myytävät blinit muistuttavat monien venäläisten mielestä enemmänkin juuri oladeja.

Blinipiirakat

Blinejä on paistettu myös piirakoiden täytteeksi. Blinipiirakat sisältävät yleensä vehnästä paistettuja ohukaisia (blintshiki) ja useita erilaisia täytteitä. Ennen nämä piirakat olivat usein taikinakuoren sisään leivottuja, mutta nykyään valmistetaan enemmän yksinkertaisia, jauhelihalla tai rahkalla täytettyjä ohukaisia.

Esimerkkejä blinipiirakoista ja niiden täytteistä:

blinnitsa - täytettä (sisälmyksiä) ja ohukaisia kerroksittain vuoassa paistettuna
blinnik – tattariblineillä, munalla, sipulilla, sienillä ja tattaripuurolla täytetty pyöreä vehnäpiirakka
blitshnik – blinipiirakka usealla sienitäytteellä
kurnik – pyöreä, limpun mallinen kana-riisi-sieni-ohukaispiirakka
blinipiirakka - valmistetaan vehnäblineistä, munasta, kalasta ja sipulista
blini - kuten muidenkin piirakoiden täytteet vaihtelevat suuresti alueittain ja vuodenajoittain.

Lähde: Helsingin Suomalais-venäläisen koulun kotitalousopettaja Kirsi Viljaala

kommentit

Kylla niita blineja vain suomeksi paistetaan ja ihan joka tapauksessa eika leivota. Mikahan puolikielinen konsultti tuotakin artikkelia on ollut rukkaaamassa?

Leipominen sisaltaa taka-ajatuksena jonkinlaista taikinan kasilla koskemista, kuten nyt sita etta taikinaa pyoritellaan.

Paistaminen on kypsentamista. Siita binien ja muiden lettujen teossa ainakin on kysymys.

Suomen ja venajan ruuanlaittosanasto ei kaanny kuin pahvikortti puolelta toiselle. On turha yrittaa vaantaa venajan petsh'-verbista taydellista vastinetta suomen "leipomiselle".

Suomen kieleen on lahes parinsataa vuotta sitten vakiintunut oma blini-sanastonsa. Turha sita on ruveta pakottamaan nykyvenalaiselle kannalle.

Blineja paistetaan joka tapauksessa Ke, 2011-03-02 18:53

Tekstin tarkoitus on selvittää sitä, mitä verbiä venäläiset käyttävät blinien paiston yhteydessä. On selvää, että suomeksi niitä paistetaan.

Kirsi Viljaala To, 2011-03-03 21:03

Kiitos hienosta kokonaisvaltaisesta verkkoartikkelista!

Olen venäjän kielen ja kirjallisuuden kandi, mutta blinejä en ole koskaan uskaltautunut tekemään (enkä pelmenejäkään). Johtuu kärsivällisyyden puutteesta, joka sopii yleensä hyvin vain nettimaailmaan...

Maistamaan blinejä olen onneksi päässyt lukuisasti, kiitos kärsivällisemmille kokeille!

Tämä artikkeli kokosi blinien ympärille paljon uutta tietoa. Minä puolestani en ole vieläkään keksinyt nerokkaampaa ja helpompaa lisäkettä kuin kunnon suolakurkku-hunaja tikut. Varmaan mielikuvitukseni puutetta, mutta siinä tulee kaksi mielitekoa täytettyä yhdellä kertaa. Jos joku epäilee, niin miettikääpä aasialaisia hapan-imelä yhdistelmiä!

Venäjää suomalaiseen ruokakulttuuriin Pe, 2011-03-04 11:12

Moi kaikki blinien ystävät!
Oli mukava lukea tuosta perinteestä. Olisin ollut halukas myös kuulemaan venäläisestä blinien tarjoiluperinteestä. Olen kuullut, että kun venäläiset viettivät laskiaista, niin ulkona oli blinien myyjiä ja paistopaikkoja, niin kuin suomalaisella torilla lettujen paistopaikkoja. Jotenkin se vaan on niin rentouttavaa käydä kesätorilla pistelemässä kuumaa juomista ja lettu hilloineen ja kermavaahtoineen. Maiskis vain kaikille ja hyvää laskiaista! tv Marjatta

Venäjän kielen opiskelija ja blinien ystävä Pe, 2011-03-04 11:15

Blinit ei tuu hetkessä. Taikinan pitää antaa turvota, nyt ei puhuta lettutaikinasta... Kärsivällisyys palkitaan tässäkin lajissa. Smetanat, mädit & sipulisilppu valmiiksi - ja sitten - nimenomaan - KUUMA rautapannu kehiin. Loppu on helppoa, kunhan oot laittanut hyvän taikinan tulemaan.

Elwood Ti, 2012-05-01 03:57

lisää kommentti

linkit

Ah, blinit!

  • Blinit ovat vanhaa venäläistä perinneruokaa. Jo muinaiset slaavilaiset pakanakansat paistoivat niitä auringon jumalan Jarilan kuniaksi. Traditio on siirtynyt sittemmin laskiaisen, maslenitsan, viettoon.
  • Venäjällä blinejä on paistettu perinteisesti kunkin ajanjakson kalleimmista eli harvinaisimmista jauhoista.

uusimmat

  • Kässäkerho ja säilyttimet. Kuva: Viivi Lehtonen

    Tee luovasti säilyttimiä kotiin

    Älä aliarvioi säilytystilan merkitystä. Koti pysyy kummallisen siistinä, kun kaikelle on oma paikkansa. Blogistanian sisustusbloggaaja Jonna teki bloggaajakavereidensa kanssa hauskoja säilytysratkaisuja, joista on helppo inspiroitua.

    00

  • Jonna Hietala. Kuva: Viivi Lehtonen

    Sisustustoimittajalle valkoinen on must väri

    Kun on löytänyt paikkansa, on hyvä olla. Näin ajattelee Blogistanian Jonna Hietala, jonka Musta tuntuu -blogi on yksi Suomen suosituimmista sisustusblogeista.

    820

  • Siivouspäivän kotikirppis. Kuva: Eve Mantu

    Veeran oma kirppis

    Odotuksen kihinää ovella. Tuleeko kotikirppikselle asiakkaita? Veera avasi Siivouspäivän lauantaiksi ovensa kirppiskiertelijöille.

    60

  • Miten herättää juuri sen oikean ihmisen huomio netin syövereissä?  Kuva: stock.x

    Haku päällä - millainen treffiprofiili nettiin?

    Netti on täynnä erilaisia seuranhaku- ja treffi-ilmoituspalstoja, joiden avulla voi tutustua uusiin ihmisiin ja mahdollisesti löytää itselleen kumppanin. Kaveripiiristäni löytyy useita, jotka ovat pariutuneet netin välityksellä. Kun aiemmin nettitreffailu oli jostain syystä noloa, niin nykyään asia on aivan päinvastoin – netti on täysin luonnollinen tapa luoda kontakteja muihin ihmisiin.

    141

  • Anna Karhu-Cormier valmistuu ensi syksynä yrttiterapeutiksi. Kuva: Sari Valto

    Fytoterapiaa! Anna opiskelee yrttitietäjäksi

    Anna Karhu-Cormier, 33 v, istuu tenttisalissa ja miettii, mitä vastaisi viimeiseen kysymykseen: “Anna kukkaterapeuttinen ohje seuraavalle naisasiakkaalle: 40-vuotiaan naisen avioliitto on kariutumassa, koska hänen miehensä on ollut uskoton. Mies haluaisi vielä jatkaa, mutta vaimon on vaikea antaa anteeksi.”

    230

Muualla Yle.fi:ssä