Vegaanin suklaakakku isänpäiväksi

kuva: Rita Trötschkes

- Rönsyilevä ja koristeellinen kermakakku sopii äitienpäiväksi, mutta tämä suoraviivainen sacherkakku sopii loistavasti miehille, ehdottaa vegaani Elina Innanen. Hänen ruokablogissaan Chocochili on lisää sellaisia leivonnaisten ohjeita, joissa eläinkunnan tuotteita ei käytetä.

Elina tarjosi kehittelemänsä ohjeen YLE Olotilalle kokeiltavaksi. Kakku on Elinan mukaan helppo ja nopea tehdä, joten kotijoukot voivat yllättää isän suloisella suklaakakulla.

 

kuva: Rita TrötschkesSuklaakaupungin muistoja

Elinan kakkuohje syntyi Wienin matkan jälkimainingeissa. Hän vieraili muutama vuosi sitten miehensä kanssa kaupungissa ja päätti matkan jälkeen fiilistellä reissua luomalla oman versionsa legendaarisesta sacherkakusta.

- Tumma suklaa on lähes aina vegaanista. Itse syön mielelläni jopa 80-90% suklaata  melkein joka päivä, mutta yleensä vain pari palaa kerrallaan. Parasta on se, jos tumman suklaan kaverina on vahvaa kahvia, kertoo Elina.

 

kuva: Rita TrötschkesMiten munattomuus vaikuttaa leipomiseen

- Rakenteeltaan kakku ei ole aivan yhtä kuohkea kuin alkuperäisversio, mutta maku on mehevämpi ja suklaisempi, kirjoittaa Elina.

- Voit unohtaa valkuaisten, keltuaisten ja kerman vaahdottamisen, mutta muista, että vegaanit leivonnaiset murenevat helpommin - varsinkin kuumina, neuvoo Elina. - Anna siis sacherkakun jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista kahtia.

- Täytteeksi suosittelen laadukasta aprikoosimarmelaadia. Varsinkin kostutuksen ja täyttämisen jälkeen kakku pysyy ihan hyvin koossa, lupaa Elina.

-Munattomien leivonnaisten tekeminen kannattaa aloittaa muffineista, joista tulee vegaanisina pienellä vaivalla ihana kuohkeita ja meheviä, hehkuttaa Elina.

- Kakku säilyy kylmässä useita päiviä. Itse asiassa kakku vain paranee, jos se saa levätä päivän tai pari jääkaapissa. - Kakku on tosi makea ja suklainen ja maistuu ihan varmasti kaikille, jotka pitävät suklaasta, lupaa Elina.

Isänpäivän kakkublogisti kertoo

Vegaanin suklaakakun ohjeeseen


Muut Olotilan juhlakakut 

kommentit

nami

Pe, 2009-11-06 16:52

Onko olemassa vegaani isiä =)

La, 2009-11-07 18:36

Kyllä tätä kakkua voi syödä muutkin kuin vegaanit (testattu on ja maistuu!), ja kyllä niitä vegaani-isiäkin löytyy :)

La, 2009-11-07 19:59

Ihana resepti, on testattu :) En ole vegaani, mutta hyvin se maistui.

Ke, 2009-11-11 17:09

lisää kommentti

uusimmat

  • Anna rakentaa taloa kuva: Eve Mantu

    Anna rakentaa taloa - mitä nyt kuuluu?

    Huhtikuun lopulla Annan omakotitalosta puuttuivat lattiat ja muutto tuntui kaukaiselta unelmalta. Miten menee nyt, neljä viikkoa myöhemmin?

    00

  • Maukas ja grillaukseen sopiva alkupalakeitto. Kuva: Yle

    Gazpacho - grilliruokien alkupala

    Grillikausi on jo hyvässä vauhdissa ja siksi Olli Takanen valmistaa grilliherkkujen alkuruuaksi sopivaa gazpachoa katkarapusalaatin kera. Keiton valmistamiseen kannattaa valita mahdollisimman kypsiä tomaatteja. Gazpacho tarjoillaan kylmänä.

    120

  • Markus Kajo bloggaa: Ajatusten miljoonalaatikko

    Markus Kajo: Paholainen ja nudistit

    (Opettavainen kertomus nuorisolle ja elähtäneille)

    331

  • Pitsiliina kuvioi betoniruukun pinnan

    Vanhoista pitsiliinoista saa aikaan vaikka mitä, jopa niistä kahvinkellastamistakin. Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni betonin valamista. Kuvioin ruukun pinnan vanhalla pitsiverhon palasella. Siisti sisänäpertely vaihtui ulkohommiin kevätauringossa.

    63

  • Kuva: Ada Pykäläniemi

    Eve Mantun ompeluseura

    Toimittaja Eve Mantu ei tarjoile vierailleen kahvia ja pikkuleipää, vaan neulan ja langan. Tällä kertaa studiossa kuuluu iloisen puheensorinan lisäksi surrurr, hurruurr, naks-naks ja riiits raaats.

    10

Muualla Yle.fi:ssä