Lastenpsykiatri Janna Rantala: Lasten aika

Lastenpsykiatri Janna Rantala: Lasten aika. Kuva: punane8, stock.xchng

Siirrytään olohuoneeseen. Lattialla sikisokin sukkia, iloisena leikkiviä lapsia ja tiuskivan äidin yhdessä aamussa harmaantuneita hiuksia. KELLO ON JO KYMMENTÄ VAILLE!

Lapseni ovat arkiaamusta toiseen yhtä hämmästyneitä siitä, ettei ole aikaa aloittaa leikkiä, lukea satua, köllöttää sohvalla, temppuilla, seurata innostuneesti lintulaudan tapahtumia, etsiä vaihtoehtoista lelupäivän lelua, katsella ohiajavaa lumiauraa, vaatia toisia toppasaappaita, tehdä lumipalloja, ihastella jääpuikkoja, törröttää lintujen laulua kuuntelemassa ja keinua päiväkodin pihalla, kun PITÄISI OLLA JO!

Aiemmin ajattelin naivisti, että lapset saadaan sitoutumaan yhteiseen tavoitteeseen, päiväkotiin lähtöön. Pidin jopa aiheesta vanhempainilloissa esityksen, silloin kun omat lapseni olivat vielä kotihoidossa. Luennoin suurin piirtein näin:

Hyvin sujuvaan aamuun tarvitaan vain

  • ennakointia (”Huomenna mennään päiväkotiin. Eikö hoidetakin yhdessä reippaasti aamupuuhat, joohan?”)
  • hyvä suunnitelma aamurutiineihin (Katsokaa hyvät vanhemmat valmiiksi lapaset ja pipot edellisenä iltana)
  • kannustusta (Hyvähyvähyvä)
  • hivenen pitempää pinnaa (vanhemmalta, hyvähyvähyvä).

Nyt, muutamaa käytännön kokemusta rikkaampana, haluan esittää pahoitteluni kaikille luennoilleni osallistuneille. Luentoni sisältö on hieman päivittynyt. Oleelliset osat aamurutiineja vaikuttaisivat olevan:

  • tiuskiminen (”Eikö se paita/puuro/lelu ole jo päällä/syöty/poissa?”)
  • uhkailua (”Minun täytyy ehtiä töihin, tai muuten en saa palkkaa ja meillä ole rahaa ostaa ruokaa.” Tai ihan vaan: ”Minä lähden nyt!”)
  • raivokohtauksia (vuoroja voi vaihdella aamusta toiseen)
  • oman aamiaisen tai välttämättömäksi katsotun laittautumisen laiminlyömistä (Muista pukeutua. Unohda parranajo tai ehostus. Tarvittaessa unohda alusvaatteet)

Mutta kun nämäkään eivät auta. Kun minä tiuskin kiireen tuskissa, lapseni katsovat minuun vilpittömän hämmästyneinä, kiireestä irrallaan, aivan kuin toisesta ulottuvuudesta. Kiire? Ai missä?

Niin, missä on kiire? Vaikka seisomme rinnakkain samassa huoneessa, näyttää lasteni aikaulottuvuudessa vallitsevan ajaton leikkihetki ja vain minulla on kiire. Minäkin haluan tuohon kiireettömään aikaulottuvuuteen!

Ehkä vastaus löytyy muinaisten kreikkalaisten aikakäsityksestä. He ymmärsivät käyttää ajasta kahta eri nimitystä: Kronos ja Kairos.

Kronos merkitsee aikaa siinä mielessä kun me tavallisesti sen miellämme: kellonaika, päivämäärä, ikä. Kairos merkitsee ajan laatua, otollista hetkeä, täyttymyksen ja tässä olon hetkeä, keidasta Kronoksen erämaassa.

Arvatkaapa kummassa ajassa äidillä on kiire. Ja kummassa toppasaappaat saavat törröttää tyhjinä eteisessä sillä välin kun olohuoneessa ihastellaan yhdessä hetki lintulaudan puuhia.

kommentit

Ai että. Hieno kirjoitus. Kiitos!

>Eve Mantu Ma, 2012-03-05 14:21

Tästä on kyse myös juuri nyt puhuttavassa kotihoidontuesta. ajattelen, että eikö jokainen lapsi saisi olla hetken pidempään Kairoksen ihmeellisessä maassa leikkeineen. Kyllä hän kerkeää Kronoksen julmaan maailmaan myöhemminkin..
Eikö hyvinvointiyhteiskunnan pitäisi viestiä kansalaisilleen, että arvostettavaa on olla oman lapsen/lasten kanssa kotona ja viettää läsnäolollista ja vain AIKAA pienten ihmisten kanssa.

>Kotiäiti-80 Ti, 2012-03-06 13:42

Oma ehdoton bravuurini lapsilleni on myös " mähän sanoin, että kymmenen minuuttia aikaa" varsinkin alle kouluikäiselle hyvin pätevä kommentti....

Kiitos rehellisestä kirjoituksesta. Aamulähtemiset ovat niitä vanhemmuuden tähtihetkiä ;)

Kotiäiti 80 :lle tiedoksi, että sama meno jatkuu pitkälle murrosikään asti. Tässä asiassa ei kotihoidon tuki paljon auta.

>mutsi muutamalle lapsukaiselle Ti, 2012-03-06 21:33

Meillä ei ole tätä ongelmaa vaikka perheessä aamulla lähtee liikenteeseen koululainen (2.luokka) sekä päiväkotiläinen. Olen itse isänä päättänyt olla välittämättä kiireestä. Jos joku aamu meno hieman viivästyy niin ei siinä auta kiristely.. Olen töihin sopinut, että tulen kun saan lapset rauhassa päivän toimiinsa ja näin myös itselläni on paljon parempi mieli lähteä päivään ja tekemään työtä. Kaippa se on asenteesta kiinni, en mä jaksa raivostua tai uhkailla lapselle - eikä ole ollut tarvetta.
Nim. usein myöhässä työpaikalta

>tamperelainen Ti, 2012-03-06 22:25

Hyvähän se on sanoa, jos voi noin vain töistään myöhästyä. Mitähän luulet, että esimerkiksi sairaanhoitajalle tapahtuu, jos on jatkuvasti myöhässä töistä? Miten luulet potilaiden saavan hoitoa ja lääkkeitä? Entäpä, jos koulun opettaja on aina ensimmäisen tunnin poissa, kun "en viitsinyt aamulla lapsia hoputtaa" ja muiden lapset sitten odottavat luokassa, kun opettajaa ei tule.

Pikkuisen voisi ajatella mihin sävyyn näitä "neuvojaan" jakelee. Tässä maassa on yhä PALJON ihmisiä, jotka eivät tee toimistotyötä liukuvan työajan periaatteella. Ai niin, mutta kirjoittajahan olikin isä..... Onkohan sielläkin äiti joutunut lähtemään jo klo 7:ksi ja nyt sitten prassaillaan sillä, että ei meillä kato, kun olen superisä - taitaa olla vaan superego!

>hyvähän se on Ke, 2012-03-07 10:22

Ihana kuulla, että teidän perheessä aamut ovat kiireettömiä, huolimatta siitä miten sen järjestätte. On sääli huomata, miten ihmiset kokevat toisten onnen omaksi epäonneksi. Itse en kokenut yhtään neuvon sanaa tässä kommentissa. En usko, että kirjoittajalla oli tarkoitus tuomita muita ja nostaa itseään sankarin asemaan. Tsemppiä aamuihin!

>onnellinen Ke, 2012-03-07 16:33

Entä se koululainen, onko hänelläkin liukuva työaika? Kouluun saa mennä, milloin perhe aamutoimiltaan milloinkin ehtii?

Meillä on 2 alakoululaista ja yksi päiväkotilapsi. Niinä harvoina kertoina, kun on nukuttu pommiin, ollut tavallista kaoottisempi aamu tms. ja toinen koululainen on lähtenyt myöhässä kouluun, on lapsi ollut itku silmässä ja hädissään, vaikka molemmilla on mukavat opet ja minä laitan tekstarin/Wilma-viestin myöhästymisen syystä.

Lisäksi on eri asia aikuisen olla vastuussa työpaikalleen kuin lapsen olla osavastuussa sisaruksensa aikatauluista, esim. kouluun ehtimisestä. Minäkin voin yleensä joustaa työn aloituksessa, mutta kyllä kiirehdin lasta, jonka hituroinnin vuoksi samassa kyydissä tuleva sisarus on myöhästyä sovitusta ajasta, olipa kyse koulusta, harrastuksesta tai kaverin tapaamisesta.

Ap kirjoituksessa myönnettiin hienosti, että kokemus opettaa ammatti-ihmistäkin :).

>Aina saa huutaa ja räyhätä Ma, 2012-03-19 23:58

kuulostaa hyvältä ja ihanteelliselta. Kaikilla ei vaan ole sellaista työpaikkaa, johon voi mennä aamulla mihin aikaan vain. Joissain tapauksissa siellä töissä on oltava, kun vuoro alkaa.

>äiti79 Ti, 2012-03-06 23:12

Ennakointi auttaa aika paljon - näin kahden yli 20 vuotiaan "toisesta ummikkovanhemmista" sanoisin. Kummallakaan meistä vanhemmista ei mitään hajua lastenkasvatuksesta, kun itsekin molemmat ainoita lapsia, "maalaisjärjellä" ja sydämmellä parhaat tulokset. Anna Wahlgrenin "Lastenkasvatusoppasta" yritin aikoinaan soveltaa, mutta mieheni kehoitti luottamaan omaan järkeen, kun konstit tuntuivat liian kovilta meille! Uhkailut ja raivarit tietty vain pahentaa ja jo tosi pienetkin lapset muistaa "vanhempien lapsellisen käytöksen".

>Mama_61 Ke, 2012-03-07 00:45

Diipadaapa. Ei tällä ole mitään tekemistä aikakäsitysten kanssa. Miksi se on vaan niin vaikea hyväksyä ongelma kaikessa yksinkertaisuudessaan:

Aika ei vaan riitä kaikkeen. Hyväksytte sen niin elämä on paljon yksinkertaisempaa. Turha syyttää yhteiskuntaa, lapsia tai mitään muutakaan siitä jos on kiire. Yli 18-vuotiailla suomalaisilla ei ole kovin monta asiaa mitä on aidosti PAKKO tehdä. Kaikki mihin aikanne käytätte on puhtaasti omaa valintaa.

Tämmöiset filosofiset pohdinnat on toki romanttisia, mutta en kyllä juuri kykyne näkemään niiden hyödyllisyyttä elämänhallinnassa.

>Juha Ke, 2012-03-07 08:45

Heh, siinä ei kuule äidin ajanhallintakeinot paljon auta kun 5- ja 3-vuotiaat päättävät, että sen sijaan, että puetaan reippaasti päälle ja lähdetään päiväkotiin, juostaankin nakuna pitkin asuntoa toinen toistaan kirittäen. :D Sellaisena aamuna on ihan sama, vaikka vaatteet olisi laitettu edellisenä iltana valmiiksi, äiti olisi herännyt aikaisemmin ja olisi itse hyvissä ajoin valmiina ja/tai päättäisi oikaista pukemalla molemmat isot lapset ja kantamalla heidät autoon. Ei auta ei. 5-vuotiaan 118cm pitkän ja 24 kg painavan täysin velton tai vaihtoehtoisesti kaikkin voimin vastaan laittavan lapsen väkisin pukeminen on melkoinen urakka. ;)

Ja mitä tulee filosofiseen pohdintaan, tämä lause: "Kaikki mihin aikanne käytätte on puhtaasti omaa valintaa." on juuri sitä parhaimmillaan. Toki jokainen voi jossain määrin valita mitä tekee ja vaikuttaa omaan ajankäyttöönsä, mutta harvalla on mahdollisuutta valita lähteekö sinne töihin vai ei. Ainakaan jos haluaa säilyttää sen työpaikkansa. Asenteensa siihen kiireeseen (todelliseen tai päänsisäiseen) voi toki valita ja siihen kai tässä kirjoituksessa kehoitettiinkin.

>Liisa Ke, 2012-03-07 13:13

Juhalla ei taida olla lapsia? On oma valinta, mihin oman aikansa käyttää. Mutta kun toiset ihmiset - siis ne lapset - pitäisi saada tekemään jotakin. Pukemaan ne sukat ja niin edelleen. Joka on muuten melkein pakko tehdä, tällaisessa vilpoisassa maassa. Itse voi toki lähteä vaikka pyjamassa ovesta jos ei esim töissä käy... Tuo oli niin älytön kirjoitus että pakko vastata yhtä älyttömiä =)

>yksinäisellä aikaa, lapsellisella elämää To, 2012-03-08 10:47

HyväHyväHyvä Janna! :D

Eilen lapset halusivat illalla luistelemaan. Lähikentälle 'pääsy' kesti tunnin, koko ajan kitinää mm. siitä, että siellä luistelemassa pitää sit olla tunti. Muu ei riitä. Kymmenen minuuttia sen jälkeen kun sain pienemmälle luistimet jalkaan, oli molemmilla jo taas saappaat jalassa. Ja sitten tapeltiin pienemmän tahdissa kotiin sitä kilsan matkaa (hiekoitetut tiet + pulkka + 2,5v = katastrofi) yli puolituntia.

Lopputulos? Äiti-kronos hiilenä, lapset tyytyväisiä luistelureissusta. Oooooooooooooommmmmm.

>Nina Ke, 2012-03-07 10:55

Kiitos!
Näitä samanlaisia ajatuksia pyörittää niin moni muukin. Tälläisistä kirjoituksista ei ehkä saa sen kummempaa ohjetta tai oppia jotta arki sujuisi , mutta itse ainakin pysähdyn miettimään asiaa/tilanteita ja kertaan onko minun kohdallani , minun omassa käytöksessäni jotakin parannettavaa tai voisinko tehdä jotakin paremmin , jotta siirtymätilanteet sujuisivat jouhevammin. Aikuisen tiuskiminen ja kiukuttelu ei tosiaan nopeuta , usein jopa hidastaa , pukeutumista esim mutta mekin ollemme vain ihmisiä .

Minun kokemuksella 4½-vuotiaan ja 1½-vuotiaan uhmaajien arjessa koen että kun hermoni saan joskus jopa säilytettyä ja tilanteen hoidettua tyynesti, on itsellä parempi mieli olla ja kun isompi on hoidettu päiväkotiin ja pienempi pääsee pihalle leikkimään, voin huokaista hieman pienemmän huokaisun ja taputtaa itseäni päälaelle ja todeta : sinä teit sen , tälläkertaa hieman tahdikkaammin ;) On hyvä mennä välillä itseen ja miettiä mitä MINÄ voisin tänään tehdä jotta lapsillani olisi kiireettömämpi lapsuus <3

>piipa Ke, 2012-03-07 11:04

Turhaan arvostelitte tamperelaista isää. Kyllä aika moni tekee toimistotyötä liukuvalla työajalla mutta KUITENKIN stressaa ja huutaa aamulla. Kun sen sijaan voisi ottaa rennommin ja sopia työpaikalla, että tulee vähän myöhemmin. Pahin aika on - uhmaikäisten kanssa - vuosi pari. Sitä ennen ja sen jälkeen lähdöt sujuvat yleensä jo kohtuullisen hyvin.

>Marsa Ke, 2012-03-07 16:39

Muistui mieleen "aamujuliste", jonka tein ensimmäiselle lapselle kun hän aloitti eskarin. Poika tunsi digitaalikellon jo silloin. Otettiin kuvia hänestä syömässä aamiaista, pesemässä hampaita, pukemassa, hymyilevänä pakkaamassa reppua, jne. ja viimeksi nousemassa kimppakyytiin. Jokaisen kuvan viereen oli laitettu kellonaika, jolloin tätä vaihetta piti olla tekemässä. Juliste pantiin eteisen seinään näkyvälle paikalle, josta me kumpikin saatoimme tarkistaa, ollaanko ajassa. Sitten ei tarvinnut sanoa kun "Paljonko kello on" tai "Pitäis olla hampaita pesemässä" jos oltiin vähän jäljessä. Julisteesta tuli ikäänkuin kolmas osapuoli tähän aamukiistaan... Sain idean jostakin kirjasta, en muista enää mistä, mutta se auttoi!

>Mamma To, 2012-03-08 19:57

Hupsankeikka!

Monesti tekstini luin enkä löytänyt siinä kohtaa missä olisin arvostellut toisia tai antanut neuvoja. Enkä tietääkseni sanonut olevani superisä tai toimistotyöntekijä...teemme helposti tulkintoja. Yleensä myöhästyn 5-25 minuuttia, eli ei sekään maailmaa kaada.
Siinä luki "olen päättänyt olla välittämättä kiireestä..." "Olen töihin sopinut, että tulen..." "en mä jaksa raivostua tai uhkailla..." eli Minun kokemuksia ja tekemiäni päätöksiä. Teen terapiatyötä työkseni, ja minua koskee samat työaikalait kuin muitakin. Se ei silti estä mahdollisuutta panostaa kiireettömyyteen - vähän niin kuin piipa ja Marsa ajatteli.. Lapset ovat pieniä vain hetken.En halunnut loukata ketään.
Edelleenkään en huuda enkä raivoa...

>tamperelainen Ke, 2012-03-07 21:18

Ihanaa luettavaa tampere iskä! Ei siellä aamuissa ole yhtään kiire mihinkään :)
Itse herättelen nuorimman pikkuiseni " Nyt voi alkaa heräillä, voi alkaa jo venytellä"
Lapsi itse nousee, eikä mitään itku-potku-episodia.Pukee, syö ja laittaa eteisessä ittekseen. Tunnen kuinka samaistuin sinuun, en edelleenkään tajua mihin ihmisillä on niin loputon kiire. Valmiissa maailmassa, ihminen itse tekee kiireen itselleen. Etkä todellakaan loukannut ketään, ainoat "ärsyyntyjät/"raivoajat" ovat niitä, jotka ei ole vielä tajunnut tätä juttua ;)
Kaikkea hyvää sinulle/teille ja pienoisillesi, terkuin yhen perheen äippä 97,99,02

>Miuku Ke, 2012-03-07 23:40
tamperelainen kirjoitti:

Hupsankeikka!

Monesti tekstini luin enkä löytänyt siinä kohtaa missä olisin arvostellut toisia tai antanut neuvoja. Enkä tietääkseni sanonut olevani superisä tai toimistotyöntekijä...teemme helposti tulkintoja. Yleensä myöhästyn 5-25 minuuttia, eli ei sekään maailmaa kaada.
Siinä luki "olen päättänyt olla välittämättä kiireestä..." "Olen töihin sopinut, että tulen..." "en mä jaksa raivostua tai uhkailla..." eli Minun kokemuksia ja tekemiäni päätöksiä. Teen terapiatyötä työkseni, ja minua koskee samat työaikalait kuin muitakin. Se ei silti estä mahdollisuutta panostaa kiireettömyyteen - vähän niin kuin piipa ja Marsa ajatteli.. Lapset ovat pieniä vain hetken.En halunnut loukata ketään.
Edelleenkään en huuda enkä raivoa...

Tekstissäsi ei ollut todellakaan mitään provokatiivista! Jos joku hermostuu tekstistä minkä kirjoitit se todennäköisesti herättää hänessä tunteita, joita voi olla ikävä sietää. Hienoa, että sinulla on rento ja rauhallinen asenne. Se ei ole ammatista tai joustavasta työajasta kiinni. Se on mielentila. Itse kotiäitinä sorrun kireään käytökseen aina joskus - vaikka ei ole minnekään kiire. en yritä muuttaa lapsiani vaan yritän muuttaa omia toimintatapojani ja suhtatumistani kiireeseen.

>Äiti79 Pe, 2012-03-09 12:56

Hyvä kirjoitus.
Meillä 4-vuotias ja teini ja samanlaisia aamuja ja lähtöjä molemmilla. Äiti stressaa kiirettään ja yrittää hoputetaan teiniä ajoissa heräämään,syömään, kouluun jne.Pienempää syömään,pesulle pukemaan.Kaikkia hyviä ajatuksia ja tekoja koetettu, valmiiksi laitettuna edellisenä iltana ja silti toisina aamuina homma sujuu, ja toisina uhkailut, kiristykset eikä pinnan palaminen auta.
Monesti olen miettinyt, miksi lähtemiset aina niin vaikeita, mutta aina tullut siihen tulokseen, että joskus vaikka mitä tekisi, niin ei se auta.
Ja monta kertaa lähtenyt töihin pahalla mielellä huudon ja tiuskinnan jälkeen ja lopputuloksena vain, että kaikilla paha mieli, eikä mikään nopeutunut.
Ja huomenna on taas uusi aamu, uusine haasteineen... :)

>SSS Ke, 2012-03-07 22:56

Voimia pikku ja ison uhmakkaan kanssa <3 -Jokainen herätty aamu, on elämisen arvoinen :)

>Miuku Ke, 2012-03-07 23:43

Kuten tamperelainen, meilläkin on sovittu työnantajien kanssa siitä, että tullaan ja lähdetään lasten ehdoilla. Minä olen lasten ihan pieninä ollessa työhaastatteluissa sanonut suoraan, että aamut ja iltapäivät pitää olla joustavia lasten ehdoilla, tai en ota hommia vastaan. Ei ole koskaan muodostunut ongelmaksi.
Koska olemme voineet vuorotella sellaisina aamuina joina on kokous tai täsmämeno, lapset ovat aina saaneet herätä omaan tahtiinsa. Ja yhdeksään mennessä ollaan ehditty päiväkotiin.
Tietysti sittenkin on joskus pinna kiristynyt väärät vaatteet - tai liian löysät kengännauhat -uhmaan. Aika nopeasti siinä kuitenkin tajuaa tuon kolumnin viisauden: että minä tässä seison kiukkuineni ja turhautumisineni ihan yksin. Absurdiahan se on. Ja kun sen huomaa, on helppo pyytää lapselta anteeksi, sovitella lisää ja pudottaa kiireensä. En tiedä mistä johtuu, mutta tätä nykyä 9 ja 12 -vuotiaat nousevat ajoissa, syövät heille laitetun aamupalan ja lähtevät kouluun kaikessa rauhassa. Siitä rauhallisuudesta olen onnellinen.

>Espoolainen To, 2012-03-08 09:39

Himpulan pimpula, tuli ajatus. En jaksanut ihan kaikkia kommentteja lukea, joten voi olla että joku tämän jo keksikin. No niin: miksi on kiire? Kauanko kestää, ennen kuin vaatteet ovat päällä ja leikit leikitty? Eli pisteestä A (herääminen) pisteeseen B (ovesta ulos) kestää XX minuuttia. Joillain 30, joillain 60. Jos on todettu, että A:sta B:hen kestää tunnin ja pisteessä C (päiväkoti) pitää olla klo 7.30 - joka onkin toistaiseksi ainoa kronos-aika tässä tapahtumaketjussa. Kaikki muu on kairosta. Ymmärrättehän? Tämä on hyvin yksinkertaista: herätkää aiemmin.

No miksi sitten näin ei tehdä? Koska aikuinen ei itse halua mennä nukkumaan jo klo 21 voidakseen herätä klo 05, jotta lapset ehtisivät kiireettömästi päivähoitoon ja aikuinen itse töihin. Koska hän haluaa katsoa Greyn anatomian ja Kympin uutiset ja "vielä ton jonkun sarjan jonka nimee en muista". Silloin ollaan tilanteessa, jossa kiire syntyy nimenomaan valinnoista = "valitsin oman ilta-aikani sen sen sijaan, että olisimme kaikki heränneet aamulla niin aikaisin, että varmasti ehdimme."

Nyt saan varmaan suitsutusta? Miksi me emme voisi mukauttaa itseämme elämään sen määrätyn ja vallitsevan maailman aikataulun mukaan (= On määrätty, että töissä on oltava klo 07.30. On minusta kiinni, kuinka kiireellä sinne menen.)

Itse taidan aloittaa kokeilun jo tänään.

>Chilli To, 2012-03-08 13:52

Chilli, olet asian ytimessä. Me olemme vaimon kanssa sopineet säännöllisin välein, että aletaan mennä aikaisemmin nukkumaan. Ensimmäisestä sopimuksesta taitaa olla pian 8 vuotta aikaa, ja edelleen tuijotamme tv:tä puoliin öihin joka ilta.

>Isukki To, 2012-03-08 15:08

Hyvä kirjoitus Janna ja mielenkiintoisia kommentteja:-)

Kiitos Chilli:-)

Eräs ystäväni nousee 1- 1 1/2 h ennen aamulähtöä, jolloin hän ja lapsensa ehtivät kiireettömästi heräillä, pukea ja syödä.Lapsilla on aikaa myös paikallaan istumiseen, ihmettelyyn ja tuumailuun...
Vaatii toki sitoutumista aikuisilta katsoa illalla vain hiukan tv:tä tai lukea vain pari lukua rentouttavaa kirjaa. Hyvät omat unet ja tyytyväinen aamu lasten kanssa palkitsee. Kun aamu lähtee mukavasti käyntiin, sujuu päiväkin parhaimmillaan paremmin & mieli rennosti, eikä illalla ehkä ole tarvetta "nyt mä voin vihdoin rentoutua tän sarjan parissa" vaan voi käydä itsekin aiemmin nukkumaan:-)
Aurinkoisia päiviä, leppeitä aamuja toivoen...

>optimisti Pe, 2012-03-09 12:32

Itse menen suht aikaisin illalla nukkumaan noin kympiltä, koska tarvitsen kunnon yöunet. Esikoinen herää kuudelta ja kuopus nukkuisi puoli ysiin jos saisi eli hänet on yleensä pakko herättää, että esikoinen ehtii ajoissa eskariin. Mieheni hakee lapset päivähoidosta ja eskarista, joten minulle ei ole kiirettä sen suhteen. Minulla on liukuva työaika, mutta ongelmaksi tekee sen, että illan hommat eivät ole liukuvia. On lasten ja omia harrastuksia pari kertaa viikossa, joten töihin on ehdittävä "ajoissa", jotta ehtii kotiin myös ajoissa.

Olen alkanut hyväksyä tämän, että elämä on tässä vaiheessa kiireistä ja kaikista vapaista hetkistä otetaan kaikki irti tekemällä "ei mitään" :D. Mutta jos vain olisi mahdollista niin toivoisin vuorokauteen pari lisätuntia. Tämän voisi kääntää myös toisinpäin eli tekisin lyhennettyä työpäivää, mutta se ei taida onnistua työnantajan puolelta saati oman palkkapussin.

>Monni Su, 2012-03-11 10:17

Hyvä Chilli!! Juuri näin homma hoituu. Itse herään tuntia ennen lapsia ja olen ikäänkuin täysin valmiina työpäivään avaimia ja käsilaukkua myöten herätellessäni lapsia ;)

Vaikka lapset heräävät noin klo 7 ja autossa ollaan klo 7.30 jää siinä silti aikaa lukea jotain, vaihtaa barbille mekko ja laittaa neitosille juuri ne kauneimmat ponkkarit, jotka pitää ensin etsiä sängyn alta. 3- ja 4-vuotiaat onnistuvat useimmiten saamaan varusteet päälleen kohtuullisella määrällä kehoituksia.

Tällä pienellä aamurutiinilla olen saanut luotua itselleni ja lapsilleni paljon kairos-hetkiä. Ihan aina ei onnistu luovimaan aamua läpi ilman kriisejä ("mä haluan ne kukalliset sukkikset!"), mutta jo tieto siitä, että omat kamppeet on kasassa ja ajatukset koottuina, auttaa selviämään aamuista!

>Kuuttila Pe, 2012-03-16 23:41

TV:n tuijottelusta kannattaa luopua, eihän sieltä juurikaan tule edes mitään järkevää katsottavaa. Lasten kanssa lähteminen onnistuu juuri niin hyvin kuin vanhempi jaksaa asian hoitaa. Jämäkät rutiinit ja selkeä jako tehtäviin auttavat aina. Ja ongelma on tasan vanhemmassa jos kaikki ei sitten sujukaan. Tiedän, koska näin ainakin meillä oli, jos itse ei viitsinyt vaatia kaikkia toimenpiteitä oikeaan aikaan, tai epähuomiossa antoikin kaksi tehtävää peräkanaa. Vaihtoehtoisesti myös leppoisa heräily riittävän aikaisin ja lapsiin keskittyminen auttaa tai ainakin meillä auttoi. Kannattaa vilkaista peiliin välillä :)

>mä To, 2012-03-08 20:42

Yhä vaan voimistuu mielipiteeni, että ei koskaan lapsia. Tätäkään "aamuiloa" ei lapseton joudu kokemaan...

Siinä sitä vanhemmuuden auvoa.

>Hepsankeikka Pe, 2012-03-09 14:43

Onneksi työpaikallani ei eletä kellon mukaan vaan töiden mukaan. Voin olla töissä klo 6 tai klo 10, homma toimii silti.

Terv. 2v tytön iskä.

>XamiX Pe, 2012-03-09 23:02

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä