Lastenpsykiatri Janna Rantala: Lapsivapaista lennoista

Lastenpsykiatri Janna Rantala: Lapsivapaista lennoista. Kuva: stock.xchng, zoli

Alkusyksyn kuumin hiekkalaatikon reunalla istuskelijoiden puheenaihe on ollut lasten lentomatkat. Selväähän on, että nykyisin lapset lentävät, siitä on ihan turha keuhkota. Mutta kun jotkut lentoyhtiöt suunnittelevat lapsivapaita lentovuoroja. "Lasten syrjintää!", huudetaan hiekkalaatikoilla. "Odotettu loppu lapsiterrorille!", huudetaan läheiseltä terassilta.

Oma kokemuspohjani lasten kanssa lentämisestä on varsin vaatimaton, yksi edestakainen lento puolitoistavuotiaan kanssa. Minulle se on toistaiseksi riittänyt.

Olin ennen matkaa tehnyt kaikkeni, jotta lento olisi lapselle, vanhemmille, kanssamatkustajille ja koneen henkilökunnalle miellyttävä. Olimme ennakoineet aivan oppikirjojen mukaisesti ("Se on iiiiso hieno kone ja sinä saat istua KOKO matkan isin ja äidin sylissä."), tehneet mielikuvaharjoituksia leikkimällä lentokonetta kotona (tuolit jonoon, "Teetä vai kahvia?"), varanneet mukaan lapselle välipalaa ja kiinnostavia kuvakirjoja. Ja ennen kaikkea sopineet miehen kanssa, että venytetään pinnaa. Kun vanhemmat pysyvät rauhallisina, on lapsenkin olo turvallinen ja lento sujuu miellyttävästi.

Lento ei sujunut miellyttävästi. Olosuhteet olivat puolitoistavuotiaalle käsittämättömät. Hänellä ei ollut omaa istumapaikkaa. Hän ei saanut juoksennella tai laulaa. Ympärillä istujat mulkoilivat häntä vihaisesti. Välipalaa ei syöty pöydän ääressä. Isä luki samaa kolmea kuvakirjaa toista tuntia. Ikkunasta näkyi tylsää pumpulia, ei yhtään rekkaa. Oli liian valoisaa ja meluisaa, jotta päiväunille olisi voinut nukahtaa. Lapseni itki, huusi, reuhtoi ja kiemurteli lähes koko lennon.

Me vanhemmat hikoilimme ja venytimme pinnaamme. Lapsen käytös oli meille ymmärrettävää, mutta olimme tuntevinamme koko matkustamon paheksunnan niskassamme. Olisimme kovasti toivoneet lapsemme "käyttäytyvän hyvin", jottei muiden lento menisi pilalle, ja jotta meitä olisi pidetty pätevinä vanhempina. Nyt olimme vain kaksi urpoa, jotka eivät älyä edes jättää lastaan kotiin lomamatkan ajaksi. Tai ehkä muut matkustajat luulivat, että lapsemme toteutti kiltisti suunnitelmaa, jonka me pahantahtoiset vanhemmat olimme juonineet ennen matkaa: "Muistat sitten itkeä KOKO lentomatkan oikein kovaan ääneen, jooko? Kostetaan sillä tavalla kaikille niille, jotka matkustaa ilman lapsia!"

Jossain vaiheessa raivostuin niin, että sysäsin lapsen miehen syliin ja tilasin kuohuviiniä. Istuin ikkunasta ulos tuijottaen ja toivoin olevani lapsivapaassa koneessa.

Nykyisin toimisin toisin. Kääntyisin lähimmän mulkoilevan kanssamatkustajan puoleen ja kysyisin vilpittömästi, voisiko hän jotenkin auttaa meitä vanhempia, kun emme millään saa lastamme rauhoittumaan. Samalla pahoittelisin aiheuttamaamme häiriötä ja kiittäisin häntä kärsivällisyydestä.

Jos joskus vielä matkustan ilman lapsiani, otan oppia ystävästäni Marikasta, joka lensi Tokioon viisihenkisen lapsiperheen takana. Itku kesti tunteja, mutta Marika selaili rauhassa muotilehtiään ja nyökkäili hikoileville vanhemmille myötätuntoisesti. Ei hätää. Melu ja tuolin rynkyttäminen ovat aivan ok, näen että teette parhaanne. Kohta lento loppuu ja tiemme eroavat. Olen sen verran persaukinen etten voi matkustaa yksityiskoneella, joten hyväksyn matkaseurani kirjavuuden.

Jos pyrkisin aivan Business Class -matkakumppaniksi, ottaisin mallia insinöörimiehestä, joka sattui sukulaispoikamme ja hänen äitinsä vierustoveriksi Pariisin lennolla. Poika uuvutti jo ennen koneen nousua äidin teknisillä kysymyksillään, ennen kuin vierusinsinööri puuttui puheeseen. Hän keskusteli pojan kanssa loppulennon ajan molempia kiehtovista aiheista. Ja vielä lopuksi kiitti mukavasta matkaseurasta!

Ehkä lasten lentojen sujuvuutta ei voi sysätä vain vanhempien ja vierustoverien harteille, vaan lentoyhtiötkin voisivat hoitaa osansa. Meiltä puuttuvat lapsiystävälliset lentovuorot! Missä ovat muumihahmoiksi pukeutuneet lentoemännät? Miksei Titi-Nalle tule leikittämään lapsia tasatunnein? Eikö ruokaa muka voi tarjoilla Hello Kitty- tai Salama McQueen -lautasilta? Ja julistaa matkustamoon päiväunihiljaisuus klo 12 - 14? Tietysti tukevaan Lapsiperhe-Plus-hintaan!

Mutta vakavasti puhuen: voisi lapsivapaissa lennoissa olla ituakin. Joskus saattaa olla sellainen reissu, että toisten lasten näkeminen on liian julmaa. Kun vaikka lentää kotiin lomamatkalta, jossa se kolmaskin raskaus meni kesken. Tai kun lähtee hakemaan kotiin ulkomailla kuollutta lastaan. Sellaisiakin matkoja oikeasti on, vaikka ne tässä tavallisen arjen ja loman kupeessa kuulostavat melodramaattisilta esimerkeiltä. Ehkä me onnekkaat, jotka olemme säästyneet näiltä reissulta, voimme jotenkin koittaa kestää lennon ajan lapsia: sekä toisten että omiamme.

kommentit

Olen matkustanut kahden lapseni kanssa pitkiä lähes 20 tunnin matkoja
vauvaiästä teini-ikään... ei ole ollut minkäänlaista ongelmaa, paitsi
yhdellä matkalla, jossa viereen sattui äiti ja koko matkan itkevä lapsi.

Tein lapsilleni lentomatkaan huippuhetkiä. Pikkulahjoja, yllätyksiä, paljon tekemistä askartelusta piirtämiseen pelaamiseen. He istuivat paikallaan. Kanssamatkustajat ja lentoemännät saa helposti 'ystäviksi', jos heittää pari ystävällistä sanaa, tai/ja auttaa apua tarvitsevaa...sanotaan 'Metsä vastaa kuin sinne huudetaan'

Yksi tärkeä niksi, jotta korvat ei kipeydy, on antaa lapselle nousun alkaessa jotain juotavaa, purukumia tai tikkukaramelliä

>Smile Pe, 2012-09-07 10:26

Itselläni on tainnut vain käydä satumainen tuuri koska omien lasten kanssa lentäminen on aina sujunut mallikkaasti. Kokemusta on 1-15 vuotiaiden lasten kanssa matkustamisesta.

Vuosi sitten teimme mieheni kanssa luxusmatkan kahdestaan. Mennen tullen kone oli täynnä pieniä lapsia jotka vuorotelleen itkivät. Ääntä riitti koko matkan. Emme antaneet sen häiritä vaan mieheni kanssa hymyilimme autuaasti koska yksikään itkevistä lapsista ei ollut meidän. Jokaisesta asiasta löytää jotain positiivista kun oikea asenne :-)

>Äiti La, 2012-09-08 13:35

Olen työni ja perhetilanteeni takia matkustanut kolmen lapseni kanssa tosi paljon maiden ja maanosien välillä. Esikoiseni oli mukana muistaakseni 22 maassa ennenkuin täytti 1 vuotta. Vaikeitakin tilanteita on ollut, mutta yleensä selvisimme aika hyvin sillä että lauloin hiljaa lapsille samasta tutusta laulukirjasta josta kotonakin aina lauloimme. Kirja tuli lauletuksi läpi monta kertaa! äskettäin kun koneessa toisella puolella käytävää oli nuori äiti vauvansa kanssa ja vauva ei vain lopettanut kovaa itkuaan, tarjouduin auttamaan ja kun äiti hyväksyi tarjoukseni, otin vauvan syliini ja aloin laulaa vauvan korvan vieressä hymisevästi "aa tuuti lasta, kissa tuli vastaan". Ja vauva lopetti itkunsa heti! Lauloin kunnes vauva nukahti. Kaikki olivat tyytyväisiä.

>HeliB La, 2012-09-08 21:58

Hienosti toimittu!

Minä taasen kysyisin, että onko mahdollista saada "örvellysvapaa" -lento? Kaikki ne humalaiset riekkujat voisivat olla kieltolistalla!

>Gamma To, 2012-09-13 10:45

Mielenkiintoista. Olet ihmeellinen ihminen. Mihin käytät hypnotisoijan lahjasi nykyään?

>Martti La, 2012-09-15 23:59

"Nykyisin toimisin toisin. Kääntyisin lähimmän mulkoilevan kanssamatkustajan puoleen ja kysyisin vilpittömästi, voisiko hän jotenkin auttaa meitä vanhempia, kun emme millään saa lastamme rauhoittumaan."

Itselläni ei ole lapsia, eli matkustan siis aina lapsivapaasti. En paheksu muiden huutavia lapsia, enkä mulkoile lapsia enkä vanhempia, sillä ymmärrän kyllä, ettei lapsia aina saa pysymään hiljaa. Mutta se on kyllä liikaa vaadittu, että minun pitäisi osallistua näiden huutavien lasten hoitamiseen, sillä siihen minulla ei mitään taipumusta ole.

>Eva La, 2012-09-15 16:21

Palasi mieleeni pitkät lentomatkat puolitoistavuotiaan kanssa. Niissä oli yksi erittäin merkittävä ja iso ero: minä imetin vielä. Joka lennolla lapsi nukahti syliini tissille jo koneen noustessa. Eli siis... jos on tiedossa lentomatka, niin kannattaa vierottaa vasta matkan jälkeen.

>Riitta La, 2013-01-05 02:31

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä