Lastenpsykiatri Janna Rantala: Kateus ja Sasha

Minä kun ärsyynnyn kaikesta yllämainitusta, mukaan lukien oma Kateuteni.

Hän, joka ei ole aiemmin tutustunut Kateuteensa, vilkaiskoon viimeaikaisia kuvia Beyoncésta. Jos tämä ei vielä riitä, voi rinnalle asettaa kuvan itsestään pari kuukautta esikoisen syntymän jälkeen. Miehet ja synnyttämättömät voivat mennä viikoksi valvomaan metsään mukanaan noin kahdeksan pulloa kossua, riipiä kotiin palatessaan enimmät kaarnat tukastaan, näpätä kuvan itsestään ja käyttää sitä vertailussa. Samalta näyttää keskiverto kaksikuukautisen vauvan äiti.

Eihän siinä mitään, että joku on lahjakas, linjakas ja designer-mekossaan säteilevä, mutta kun on sitä myös pikkuvauvan äitinä. Epäreilua! Missä ovat Beyoncén silmäpussit, höhlä univajeinen tuijotus, tarpeettomana puolireidessä lepattava napa? Missä mekon maitotahrat, puklutahrat, Natusan-tahrat, omalounaani-tahrat, en-edes-halua-ajatella-mistä-tuokin-on-tullut-tahrat? Onko Jay-Z:lla asiaan kuuluvat parransänki ja vauvan kantamisesta kramppaavat hartiat?

Helppohan se on säteillä levollisena, kun on personal trainerit, maskeeraajat ja arviolta kahdeksan nannya, jupisee Kateuteni. Ja Blue Ivy, mikä se sellainen vauvan nimi oikein on, ikinä kuullutkaan. Kun Kateuteni on oikein voimissaan, se rupeaa puhumaan asiantuntijan äänellä siitä, miten Beyoncén vauva varmasti kärsii, kun äiti ei malta laittaa uraa edes hetkeksi syrjään elämän ihmeen edessä. Onhan ihan sietämätön ajatus, että Mama B. onnistuisi tuon kaiken säteilyn lomassa olemaan riittävän hyvä äitikin!

Tässä vaiheessa on tietenkään anna Kateuteni muistaa, että menin itsekin viettämään iltaa luokkakokoukseen, kun olin synnyttänyt muutamaa kuukautta aiemmin. Paikalla ei ollut paparazzeja, huh. Sain rauhassa ottaa pari lasillista ja kertoa kaikille, etten oikeasti ole lihonut 10 kiloa ja vanhentunut 20 vuotta edellistapaamisesta, olen nyt vain juuri synnyttänyt.

Luulen, että lapset, äitiys ja isyys ovat kateuden kukkeinta maaperää. Leikkipuistot, äiti-lapsi-kerhot ja chatit täyttyvät kyräilyistä, oman kasvatustavan raivokkaasta puolustamisesta, muiden lasten huonokäytöksisyyden syiden arvailuista, toisten arvojen morkkaamisesta. Ja tämä on pientä verrattuna oikeutettuun kateuteen, joka kaihertaa, kun ei itse vielä ole saanut kovasti toivomaansa lasta.

Tiedän tietysti, että kateus kannattaisi kääntää positiiviseksi voimaksi. Kateuden avulla voin ymmärtää, mitä itse kaipaisin elämääni. En minäkään halua Beyoncélta mitään pois ottaa. Haluan vain olla luova, tai edes rauhallinen. Nähdä elämän kauneuden ohikiitävissä hetkissä ja muuta zen-henkistä.

Kateuttani hieman vaientaa se, että Beyoncé-parka on aiemmin kärsinyt kovasta esiintymisjännityksestä. Hän joutui kehittämään suojakseen ”rajun” lavapersoonan, Sasha Fiercen. Ihan varmasti Beyoncé kadehti ihmisiä, joita esiintyminen ei kammottanut! Itsehän en eläissäni ole jännittänyt esiintymistä sekunninkaan vertaa, joten voin olla tässä asiassa myötämielinen Beyoncélle. Ehkäpä hän istuu juuri nytkin kodissaan/kartanossaan/linnassaan kadehtimassa minua?

Ehkäpä Kateuttani vaientaisi oma Sasha. Rauhallinen, kateutta tuntematon sivupersoona hankaliin tilanteisiin.

Mikä Sasha olisin? Sasha Cool Mama? Sasha No Worry? Sasha Nyt-Nukkumaan-Niin-Kuin-Olis-Jo?

Sasha Zen!

Tylsä Janna ärsyyntyy, kun maitolasi kaatuu pöydälle. Sasha Zen ihailee maidon vaaleutta pöydän tummaa puuta vasten: kaikessa toistuu Yin ja Yang.

Tympeä Janna ei jaksa marisevia lapsiaan. Sasha Zen näkee kaiken halun ja ärtymyksen olevan vain mielen luomaa harhaa: marina on vain sana, ei ole sellaista kuin marina, on vain suuri tyhjyys.

Vajavainen Janna haluaisi olla aina lapsilleen tosi kiva. Sasha Zen hymyilee lempeästi omalle itselleen: elämä on prosessi ja Beyoncén lapsikin tulee lopulta uhmaikään.