Työ+perhe=haastava yhtälö

Lapsen kuva työpöydällä vie ajatukset päiväkotiin ja kotona legolaatikon äärellä vanhempi uinahtaa ajatuksiinsa ja miettii seuraavan työpäivän haasteitaan. Tunnit päivässä eivät tunnu riittävän kaikille vaatimuksille. Väestöliiton tuore perhebarometri Perhepolitiikan uudet tuulet – Perheen Paluu todistaa, että perhe on tullut Suomessa entistä tärkeämmäksi.
Mistä kaikesta puhutaan kun keskustellaan työn ja perheen yhteensovittamisesta?
Väestöliiton tutkimuksessa selvitettiin ensi kertaa niin sanotun 6+6+6 -vanhempainvapaamallin kannatusta. Tässä vanhempainvapaamallissa vapaa jaettaisiin siten, että yksi kuuden kuukauden jakso on jyvitetty äidille, yksi isälle ja yksi vapaasti valittavissa.
- Tutkimuksen mukaan ihmiset haluavat vähentää työntekoa perheen eduksi. Lapsille halutaan antaa enemmän aikaa ja vanhemmat haluavat olla läsnä lapsen arjessa, sanoo perhetutkija Lassi Lainiala Väestöliitosta.
Lapsen oikeudet ja lapsen hyvinvointi ovat myös nyt voimistuva trendi.
- Eurooppa vanhenee ja lasten osuus väestöstä vähenee. Lapsista tulee arvokkaampi resurssi ja siten tärkeämpiä. Jokainen vanhempi haluaa lapsilleen hoitaa oman kasvatusvastuunsa hyvin. Kasvatustietoisuus on lisääntynyt ja tämä osaltaan lisää vanhempien sitoutuneisuutta perhe-elämään, sanoo ohjelmajohtaja Georg Henrik Wrede Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelmasta.
Kuinka työelämässä joustetaan?
Joustavat työajat ja osa-aikainen työ houkuttelevat vanhempia entistä enemmän. Vanhemmat kuitenkin kokevat, että työnantajien asenteet pitäisi saada muuttumaan. Pelätään, että vaikka työaikaa lyhennetään, työt eivät vähene - samoista tehtävistä pitää sen sijaan selvitä pienemmällä palkalla ja vähemmässä ajassa.
Tässä yhteydessä tulee nostaa esiin myös työelämän paineet - työurien pidentämiseen on paineita niin työelämän alku- kuin loppupäästäkin.
Pystyttäisiinkö esimerkiksi osa-aikatyöllä lisäämään työssä olevien määrää? Kysymys on ajankohtainen niin lapsiperheissä kuin myös nykyisten työikäisten omien vanhempien vanhetessa. Osa-aikatyö voisi mahdollistaa sen, että vanhemmat olisivat entistä enemmän läsnä silloin, kun lapsen kehitysvaihe sitä eniten vaatii.
Olisiko 6+6+6 –tyyppinen vanhempainvapaamalli oikea keino lisätä isien osallistumista lapsen hoitoon?
Perhetutkija Lassi Lainialan tutkimuksessa nousee esiin myös toive kotihoidontuen lisäämisestä. Erityisesti pienten lasten vanhemmat kokevat, että alle kolmevuotias pitäisi hoitaa kotona. Yli kolmevuotiaiden lasten vanhemmat tekevät Suomessa paljon töitä - lähes eniten koko Euroopassa.
Ruotsissa kotihoidon tuesta on luovuttu, koska sen pelätään johtavan naisten huonoon asemaan työmarkkinoilla. Pelätäänkö nyt Suomessa kotiäitiyhteiskunnan palaamista? Georg Henrik Wrede painottaa nimenomaan isien hoitovastuun lisäämistä.
6+6+6+ -mallin hyötynä on juuri isien hoivavastuun lisääminen. Malli lisäisi tasa-arvoa, sillä sekä miehet että naiset olisivat tasa-arvoisemmin poissa työstä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että mikäli isille on jyvitetty oma osa vanhempainvapaasta, niin he myös sen käyttävät eivätkä luovuta saavutettua etuutta pois. Malli voisi toteutuessaan vähentää painetta myös päivähoidossa kun pienimmät lapset olisivat kotihoidossa.
Mallin huono puoli on sen kalleus, joka syntyy siitä, että vanhempainvapaamalli toisi ison lisän nykyisiin vapaisiin. Malli voisi toteutuessaan olla myös muotoa 8+4 kuukautta tai 4+4+4 kuukautta.
Voiko 6+6+6 –tyyppinen malli toteutua joskus?
Lassi Lainialan mukaan malli saattaa kuulostaa utopistiselta, mutta hän uskoo, että pikkuhiljaa vanhempainvapaita kehittämällä voidaan päästä tämän tyyppiseen malliin. Georg Henrik Wrede puolestaan sanoo, että todennäköisesti tulevaisuudessa isille tullaan jyvittämään oma pidempi vapaajakso - se olisi sekä äidin, isän että lapsen etujen mukaista.
Kuuntele Yle Puheen Perheen ajan keskustelu. Vieraina ovat Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman ohjelmajohtaja Georg Henrik Wrede ja perhetutkija Lassi Lainiala Väestöliitosta. Tiina Lundberg haastattelee.
Työn ja perheen yhteensovittaminen on monimutkainen yhtälö, johon vaikuttavat monet seikat ja näkökulmat. Tärkeä kysymys on hyvän elämän määritelmä.
Miten teillä on onnistuttu yhdistämään työ ja perhe - onko joku joutunut uhrautumaan tai vai ovatko asiat loksahtaneet paikoilleen itsestään?
aiheet
linkit
uusimmat
Tee luovasti säilyttimiä kotiin
Älä aliarvioi säilytystilan merkitystä. Koti pysyy kummallisen siistinä, kun kaikelle on oma paikkansa. Blogistanian sisustusbloggaaja Jonna teki bloggaajakavereidensa kanssa hauskoja säilytysratkaisuja, joista on helppo inspiroitua.
Sisustustoimittajalle valkoinen on must väri
Kun on löytänyt paikkansa, on hyvä olla. Näin ajattelee Blogistanian Jonna Hietala, jonka Musta tuntuu -blogi on yksi Suomen suosituimmista sisustusblogeista.
Veeran oma kirppis
Odotuksen kihinää ovella. Tuleeko kotikirppikselle asiakkaita? Veera avasi Siivouspäivän lauantaiksi ovensa kirppiskiertelijöille.
Haku päällä - millainen treffiprofiili nettiin?
Netti on täynnä erilaisia seuranhaku- ja treffi-ilmoituspalstoja, joiden avulla voi tutustua uusiin ihmisiin ja mahdollisesti löytää itselleen kumppanin. Kaveripiiristäni löytyy useita, jotka ovat pariutuneet netin välityksellä. Kun aiemmin nettitreffailu oli jostain syystä noloa, niin nykyään asia on aivan päinvastoin – netti on täysin luonnollinen tapa luoda kontakteja muihin ihmisiin.
Fytoterapiaa! Anna opiskelee yrttitietäjäksi
Anna Karhu-Cormier, 33 v, istuu tenttisalissa ja miettii, mitä vastaisi viimeiseen kysymykseen: “Anna kukkaterapeuttinen ohje seuraavalle naisasiakkaalle: 40-vuotiaan naisen avioliitto on kariutumassa, koska hänen miehensä on ollut uskoton. Mies haluaisi vielä jatkaa, mutta vaimon on vaikea antaa anteeksi.”
