Lapsen kaverisuhteisiin puuttuminen

9-vuotiaalla pojallani on ystävä, joka liioittelee tai suorastaan valehtelee säännöllisesti joka päivä. Mitä tahansa oma poikani on sattunutkaan tekemään tai kokemaan, tämä ystävä on aina tehnyt joko saman tai jotain parempaa.

Pojat ovat hyviä kavereita keskenään, ja oma poikani kyllä ymmärtää, että tämä kaveri ei aina puhu totta. Hän on huomannut, että osa jutuista on ihan
tuulesta temmattuja ja yleensäkin suuri osa ainakin hyvin maustettuja. Olen joskus sanonut omalle pojalleni, että tuo oli kyllä nyt liiottelua tai suorastaan valhetta, kun olen tiennyt näin asian olevan, mutta enhän ole kuulemassa suurinta osaa heidän keskinäisistä jutuistaan.

Minua on alkanut huolestuttaa, että oma poikani mahdollisesti omaksuu samanlaisia tapoja "pärjätäkseen" poikien keskinäisessä sanailussa. Kaveri on joskus myös uhkaillut poikaani tyyliin "jos et tee näin, en kutsu sinua syntymäpäivilleni" tai "jos et pelaa tätä peliä, en ole enää sinun kaveri". Ensimmäisillä kerroilla poikani tuli näistä uhkauksista todella surulliseksi ja pelkäsi, että kaveri toteuttaa uhkauksensa, mutta hänkin on
ajan kuluessa alkanut huomata, että uhkaukset ovat vain tyhjää sanan pieksentää, eikä hän koskaan toteuta uhkauksiaan.

Tiedän, että kyseisellä ystävällä on ollut aika ajoin kotona ongelmia vanhempien välillä, joten ymmärrän hyvin, että kyseessä saattaa olla jonkinlainen oirehdinta. Haluaisin kuitenkin tietää miten selittäisin tämän asian parhaiten omalle lapselleni, koska en halua mustamaalata tätä kaveria, mutta haluaisin kuitenkin oman poikani ymmärtävän mistä on kysymys, koska en halua hänen itsetuntonsa kärsivän tästä "yli-inhimillisestä" ystävästä.

Olin ihan liikuttunut kun luin kysymyksesi. Mielestäni olet toiminut todella viisaasti ja lapsesi hyvää kasvua tukien!

Olet arvostanut lapsellesi tärkeää suhdetta ja antanut sen jatkua huolestasi huolimatta. Olet selvittänyt asiaa omalle lapsellesi hänen kaveriaan mollaamatta. Olet ymmärtänyt ystävän reagointitapaa ja yrittänyt ystävällisessä hengessä hieman suitsia hänen puheitaan. Olet ohjannut lastasi selkeästi toimimaan toisin ja osoittanut, että hän on rakastettu tavallisena poikana, ilman yli-inhimillisiä tekoja.

Näin ollen en usko että oma lapsesi lähtee haitallisessa määrin mukaan liioitteluun tai että hänen itsetuntonsa kärsii kaverin puheista. Jonkin verran isottelua kuuluu lasten normaaliin kasvuun. Suurten puheiden takana on yleensä itsetunnoltaan heikko lapsi, joka ei usko kelpaavansa muille omana pienenä itsenään. Yleensä kaveripiirissä muutkin lapset huomaavat yhden liioittelevan yli sopivuuden rajan ja arvostavat ennemmin lasta, joka on totuudenmukainen.

Voit auttaa asiaa vielä lisää osoittamalla myös poikasi ystävälle, että arvostat häntä ihan tavallisena lapsena. Isoihin juttuihin ei kannata kiinnittää suurta huomiota, vaan kiittää ja kannustaa häntä ”itsensä kokoisista” teoista; tervehtimisestä, takin laittamisesta naulaan, kivan leikin keksimisestä. Jos uskallat, voit kysyä hänen perhekuulumisistaan ja näyttää hyväksyväsi hänet, vaikka kotona onkin vaikeuksia. Kaltaisesi turvallinen, hyväksyvä aikuinen on kullanarvoinen hankalassa perhetilanteessa kamppailevalle lapselle.

Ylipäätään tilanteissa, joissa lapsella on ”huonoa seuraa”, vanhemman kannattaa pysähtyä miettimään asiaa lapsen näkökulmasta. On totta, että ”huonoon” tai ”hyvään” seuraan joutuminen vaikuttavat lapsen kasvuun, ja jokainen vanhempi varmaan toivoo lapselleen kivaa kaveriporukkaa.

Vanhemman kannatta kuitenkin miettiä miksi minun lapseni on hakeutunut tai ottanut vastaan kutsun huonoon seuraan? Mitä hän saa tältä porukalta sellaista, mitä ”hyvä” seuralta ei tarjoa? Onko minun lapseni tyhmyyksiin mukaan menijä vai johtaja ryhmässä? Miten voisin itse vanhempana edistää ”kivojen” kaverien löytymistä? Voisinko lisätä omaa lapsen kanssa viettämääni aikaa vastapainona kaveriporukan imulle? Voisinko yhdessä kaverien vanhempien kanssa puuttua ryhmän tekemisiin siten, että ystävyys säilyisi, mutta hölmöilyt loppuisivat?

Jos haluat kieltää tiettyjen kaverien kanssa liikkumisen, ota vastuu asiasta itsellesi. Älä laita lastasi yksin irrottautumaan houkuttelevasta ystävyyssuhteesta, ja jätä häntä kärsimään erosta ehkä seuraavaa kiusaamista, nimittelyä, uhkailua. Kerro sen sijaan päätöksesi omalle lapsellesi ja ilmoita sitten asiasta suoraan kavereille tai vielä mieluummin heidän vanhemmilleen. Aina ei tarvitse katkaista ystävyyttä täysin, vaan voitte sopia esimerkiksi, että kaveria saa tavata vain kotona ja aikuisten läsnä ollessa.

Koululaiselle kaverimaailma on tärkeä kehityksen kannalta, emmekä me aikuiset voi yksikantaan päättää lastemme ystävyyksistä. Onhan aikuisillakin ystäviä, joiden seurassa tulee hölmöiltyä – valvottua, törsättyä, ryypättyä, mässäiltyä, juoruiltua, myöhästeltyä- enemmän kuin yleensä, ja silti pidämme ystävistämme ja arvostamme heitä.

Janna Rantala on lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja pienen lapsen äiti. Hänellä on laaja työkokemus lasten ja perheiden ongelmista - vauvasta teini-ikäisiin. Hän on toiminut myös aikuispsykiatrina, neuvola- ja koululääkärinä sekä kouluttajana ja Yle TV2 Poinzi-lastenohjelman neuvonantaja.