Zero waste –suunnittelijalla on nollatoleranssi jätteisiin

Lahtelaistuneen vaatesuunnittelijan Marleena Terhon uuden malliston nimi on Nina, olen palasina, ja juuri vaatteiden paloissa eli kaavoissa piilee homman juju.
Malliston perustana on niin sanottu nollahukka-ajattelu, josta käytetään yleisesti englanninkielistä termiä zero waste. Vaatteet suunnitellaan niin, ettei leikkuujätettä synny ollenkaan. Jätteettömät tekniikat kiinnostavat ympäristötietoisia suunnittelijoita, sillä vaateteollisuus haaskaa hukkakangaspaloina arviolta jopa noin 15 % kankaista - mikä tekee globaalissa mittakaavassa merkittävän määrän ylimääräistä tekstiilijätettä.
Marleenan mallistoon jätteettömyys toi luontevan lisän, sillä hänelle ympäristöystävällisyys on tärkeää valmistusketjun alusta loppuun: vaatteet tehdään tekstiiliteollisuuden ylijäämämateriaaleista ja kaikki yhteistyökumppanit, kuten ompelija, löytyvät Lahden seudulta tai Suomesta.
Prosessi päälaelleen, apuun Pythagoras
Nollatoleranssiin tähtääminen vaatii vaatesuunnittelijalta uutta näkökulmaa koko prosessiin. Perinteisesti ensin hahmotellaan vaatteelle haluttu ulkonäkö, minkä jälkeen piirretään luonnosta vastaavat kaavat. Zero waste -menetelmässä kaavoitus on pidettävä mielessä alusta alkaen. Haasteen muodostaa istuvuus, sillä kaksiulotteisten kangaskappaleiden tulisi sopia kolmiulotteisen ihmiskehon päälle. Apuun on tullut - ehkä hieman yllättäen - matematiikan tunneilta tuttu Pythagoras. Luonnospapereissa näkyykin tyypillisten ihmishahmojen lisäksi geometrisia kaavoja.
- Minulla on semmoinen tapa suunnitella, että lähden liikkeelle geometrisista muodoista ja suorakaiteista ja muokkaan niitä niin, että ne istuvat nätisti ihmisen päälle. Geometria on ollut minulle helppoa, ja vaatteeni ovat simppelin mallisia, joten tämä tapa sopii minulle.
Uusvanha idea leviää netissä
Zero waste -suunnittelua voidaan toteuttaa Marleenan palapeliä muistuttava leikkuusuunnitelman lisäksi muillakin tavoin, kuten taittelemalla ja laskostamalla kangasta. Jätteetön suunnittelu ei itse asiassa ole uusi idea, vaan sitä on käytetty eri kulttuureissa jo kauan sitten, esimerkiksi alkuperäiskansojen keskuudessa ja valmistettaessa japanilaisia kimonoita. Kalliita kankaita ei haluttu tuhlata, vaan ne hyödynnettiin kekseliäästi kokonaan. Nyt samoja tekniikoita kehitetään ympäristösyistä.
Maailmalla zero waste -ajattelu yleistyy vähitellen; Marleena on suomalaisia edelläkävijöitä. Hän sai inspiraation löydettyään esimerkkejä netistä, ja koska muodollista opetusta aiheesta annetaan vielä vähän, juuri netti onkin kiinnostuneille paras tietolähde. Marleenan mukaan suunnittelijalle on hyväksi, että joutuu itse miettimään, miten zero waste -ajattelua toteuttaa eikä lähde liikaa kopioimaan muilta.
Kiinnostavaa on, että zero waste -suunnittelijat jakavat usein kaavojaan netissä, koska haluaisivat ympäristötietoisen muotisuunnittelun valtaavan alaa ja kaavoituksen kehittyvän. Marleena Terhokin harkitsee jonkin mallistonsa kaavan julkaisemista netissä. Plagiointiriski on olemassa, mutta hän ei pidä sitä omalla kohdallaan merkittävänä. Ihan vaivatta mekko ei synny, jonkin verran asiantuntemusta ompelijalla täytyy olla - ja toisaalta kopiot olisivat jopa imartelevia. Sen sijaan Marleena näkee myös muiden suunnittelijoiden tavoin asiassa paljon etuja.
Zero waste -suunnittelusta:
- terhodesign.com
- Wikipedia: Zero Waste Fashion
- ecouterre.com: What is Zero Waste Fashion and Why Does It Matter?
- Googlettamalla kuvahaulla zero waste fashion saa esimerkkejä jätteettömistä suunnitelmista
Suomalainen zero waste -guru Timo Rissanen
Kansainvälisissä suunnittelupiireissä zero waste -vaatesuunnittelun guru on suomalaislähtöinen Timo Rissanen.
Rissanen opiskeli vaatesuunnittelijaksi Australiassa. Nykyisin hän asuu New Yorkissa ja toimii professorina alan huippuoppilaitoksessa Parsons the New School for Designissa. Koulu on tuttu muun muassa Muodin huipulle -ohjelmasta.
- Timo Rissasen omat nettisivut
- Fashion Tries on Zero Waste Design (New York Times, 13 August, 2010)
- Tarkasti tehty huppari ei haaskaa kangasta (HS 29.9.2010)
- Rissanen on julkaissut vuonna 2011 yhdessä toisen muotialan tutkijan Alison Guiltin kanssa ekologista muotia käsittelevän teoksen Shaping Sustainable Fashion.
Ps. Marleena Terho nähdään Ylen uuden Blogistania-tv-ohjelman 8. jaksossa keväällä 2012 Vihreiden vaatteiden Anniina Nurmen vieraana.
kommentit
Samaa tekniikkaa on käytetty Suomessakin - äitini ja isoäitini tekivät miesten flanelli paidat kauluksineen suorakaiteen muotoisista paloista.
Mitä ympäristötietoisuutta siinä on, että haaskataan koko kangas, kun hukkapalat voisi käyttää johonkin muuhun pienempään juttuun...???
Jossain vaiheessa koko vaatekin joutuu jätteeksi, ja silloin jätettä tulee enemmän, eikö?
aiheet
uusimmat
Kesäkuosiin naruhyppelyllä
Apua, ei sen kesän vielä pitänyt alkaa! Kuntosali on käymättä, lenkit juoksematta, vatsalihakset vellinä. Joku on kutistanut bikinit. Älä masennu, peli ei ole menetetty. Ilman suuria välinesatsauksia voit tehdä helpon tehotreenin melkein missä vaan, milloin vaan. Tarvitaan vain hyppynaru: kaupasta ostettu tai pyykkinarusta viritetty. Mallia hyppelyyn voi vakoilla lapsilta.
Minä 7
Marian Jamit luo auringon musiikillaan
Marian Jamit on syksyllä 2012 perustettu yhtye, joka soittaa tyttösoulia tai mimmiregeetä, suomenkielistä poppia ja soljuvaa rytmimusiikkia. Yhtyeen solisti Maria on itseoppinut muusikko, joka kirjoittaa biisejä tripeistä maailmaan ja on kesäisin ylienerginen.
Minä 42
Kodinvaihdossa luottamus on tärkeää
Kansainvälisessä kodinvaihdossa kaksi perhettä sopii vaihtavansa koteja keskenään. Perheiden välillä ei liiku rahaa ja vastuu on vaihtajilla, ei palvelua tarjoavilla yrityksillä. Siksi luottamus vaihtajaperheiden välillä on tärkeää.
Koti 2
Sissipuutarhurit Länsimäessä
Kukat kehiin ja graffitigalleria pystyyn. Kasvomaalausta ja falafeleja. Sissipuutarhurit Länsimäessä.
Tee itse 8
Häävalssin muistaa lopun elämäänsä
Häissä tanssittu häätanssi tai -valssi muotoutuu avioparille tärkeäksi. Tuon kappaleen soidessa radiosta, aviomies pokkaa vaimonsa olohuoneen lattialle musiikin vietäväksi. Ehkä vaimo kiitää noutamaan miehensä juoksulenkin jälkeen yhteisiin askeliin. Kun orkesteri soittaa juhlissa teidän biisinne, saa nauttia oman hääjuhlan romanttisesta muistosta, katsoa toista silmiin ja rakastua taas uudelleen.
Minä 16
