Pan Amin 1960-luku hurmaa säntillisellä yksinkertaisuudellaan

Pan Amin 1960-luku hurmaa säntillisellä yksinkertaisuudellaan. Kuva: Yle


"Mannertenväliset lennot yleistyivät 1960-luvulla. Tuolloin Atlantti ylitettiin tyylillä, ja jokainen lento oli tapaus. Yksi lentoyhtiö oli ylitse muiden: Pan Amin lentäjät olivat sankareita, ja glamoröösi lentoemännän pesti oli monen nuoren naisen unelmien täyttymys.

Kymmenentuhannen metrin korkeudessa palveltiin asiakkaita rikkumattoman tyylikkäästi ja hienovaraisesti, mutta jokaisen lentäjän, stuertin ja lentoemännän ominaispiirteet toivat työhön yksilöllisen mausteensa. Ura pilvien yläpuolella toi ennennäkemätöntä nostetta lentoyhtiön naisten arkeen myös työn ulkopuolella. He olivat uuden ajan airueita; älykkäitä, kauniita katsella, mutta myös itsenäisiä ja itsellisiä."

Ennen vanhaan lennolle todellakin pukeuduttiin - nykyään matka-asu valitaan ennen kaikkea mukavuuden perusteella; siis verkkaritkin kelpaavat. Vaikka matkustamohenkilökunnan asut ovat edelleenkin univormuja,1960-luvulla asut olivat sangen tiukkaa tavaraa, ja myös se mitä oli alla merkitsi: alusvaatteet muokkaavat pitkälti myös tv-sarja Pan Amin tyylin.

- Meillä on korsettimaiset liivit ja liivihameet, jotka estävät kaikki poikamaiset ja isot liikkeet. Näin liikkumisesta tulee väkisinkin super-naisellista, eleistä pieniä ja harkittuja. Ei siis mitään harppomista tai jättiaskeleita portaissa, näyttelijä Christina Ricci, Pan Amin Maggie Ryan kertoo sarjan puvustuksesta.

1960-luvulle sijoittuvan Pan Amin puvustukseen on haettu inspiraatiota muun muassa aikakauden lehdistä.

- Kuten tv-tuotannoissa yleensä, meillä ei ollut paljoa aikaa tehdä tutkimusta tai valmisteluja jaksoja varten. Sarjan tapahtumat ajoittuvat vuoteen 1963, ja kävimme siksi tarkkaan läpi vuoden jokaisen Life-lehden numeron, sarjan puvustaja Ane Crabtree kertoo.Pan Amin 1960-luku hurmaa säntillisellä yksinkertaisuudellaan. Christina Ricci.

- Lisäksi inspiroiduimme elokuvista. Omat suosikkini ovat Blow Up (Erään suudelman jälkeen) ja To Catch A Thief (Varkaitten paratiisi). Tai Shirley MacLainin ja Jack Lemmonin The apartment (Poikamiesboksi). Myös Liz Taylor oli suuri innoittajamme, Crabtree sanoo.

Jotkin sarjan asut syntyivät niin, että Ane Crabtree bongasi eri elokuvista esimerkiksi kolme innostavaa mekkoa ja yhdisti niistä yhden leningin Pan Amin tähdelle.

Satamäärin vintage-asuja - navetasta

Vaikka Pan Amissa esiinnytään usein lentoemäntien univormuissa, vapaa-ajan kohtauksissa nähdään runsaasti 1960-luvun asuja. Pan Amin puvuista noin puolet on teetetty kuvauksia varten, puolet on vuokrattu losangelesilaisista puvustamoista ja vuokraamoista. Puvustajan pelasti yllättäen myös vanha navetta.

- Entisen Broadway-näyttelijättären ja hänen valaisijamiehensä vintage-vaatteiden paratiisi kolmen tunnin ajomatkan päässä New Yorkista on ollut meille korvaamaton, Ane Crabtree kertoo. - Pariskunnalla on siellä vanhassa navetassaan uskomaton määrä aitoja asuja, joita pääsimme käyttämään, hehkuttaa puvustaja.
Pan Amin 1960-luku hurmaa säntillisellä yksinkertaisuudellaan. Kuva: Ane Crabtree/Pan Am

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

Pan Am su klo 21 YLE TV2 alkaen 8.4., YLE Areenassa 14 vrk

P.S. Kurkkaa myös Blogistanian Fiona Timantti -jakso. Myös tämä modisti inspiroituu työssään vanhoista, muun muassa kirpputoreilta löytyvistä lehdistä.

uusimmat

  • Aurinkolasityyli häikäisee. Kuva: Yle Olotila

    Kesän aurinkolasityyli häikäisee!

    Tänä kesänä silmiä suojaavat coolit skeittilaudoista tehdyt arskat. Trendikkäät edustavat peililinsseissä, rohkeimmat valitsevat kissamaiset aurinkolasit leopardikuosilla. Kaikki tyylit ovat nyt sallittuja omaan ilmeeseen!

    29

  • Voita ja Sokeria -resepti: Silakkarullia. Kuva: Retu Liikanen.

    Voita & Sokeria: Silakkarullia nokkospestoperunoilla

    Kevään viimeisessä Voita & Sokeria -jaksossa ollaan ihan kesätunnelmissa, kun Santeri kokkaa kotimaisista raaka-aineista, silakasta ja perunoista, raikkaita herkkuja. Pesto valmistetaan basilikasta ja nokkosesta.

    9

  • Vielä kerran kiusaamista vastaan!

    Otan riskin ja väitän, että meiltä vanhemmilta täytyy löytyä pokkaa puuttua pieneenkin kiusaamiseen. Pakotan lapseni ottamaan mukaan ihan kaikki, jotka leikkiin haluavat tulla. Pakotan, koska olin itse koulukiusaaja.

    1731

  • Kookosöljyä, spelttiä ja tattaria puolukkapiirakkaan. Kuva: Riitta Perälä

    Puolukkapiirakan yllättäjä: kookosöljy

    Kookosöljy sopii hyvin leivontaan. Tässä reseptissä puolukkapiirakka saa myös juurevaa makua tattarista ja speltistä.

    15

  • Kookosöljyä moneen käyttöön. Kuva: Marjo Lundvall, Yle

    Kookosta kasvoille ja kattilaan

    Ravintoöljyjen paremmuuskisassa kookosöljy on kirinyt kiinni oliivi-, rypsi- ja rapsiöljyjen etumatkaa. Luonnonmukaisen ravinnon ystävät ovat jo pitkään käyttäneet kookosöljyä niin keittiössä kuin kylpyhuoneessakin. Massojen tuote se ei vielä ole, ja usein kuulee kuinka puheissa menevät sekaisin kookosöljy ja kookosrasva (se munkkirasvanakin tunnettu).

    36

Muualla Yle.fi:ssä