Minun tyylini: Riina

Riina harrastaa käsitöitä ja vintagea ja ne ovat tärkeässä osassa hänen blogissaan, Oh Molly!. Hän ompelee 50-luvun henkisiä mekkoja omaan käyttöön ja toisinaan myös myyntiin.

- Olen itseoppinut ompelija ja aloittanut mukulana barbinvaatteista. Burleski ja pin up ovat myös tärkeitä vaikuttajia tyylissäni ja ompeluksissani sekä elämäntavoissani.

Riina kuvailisi omaa tyyliään kolmella sanalla helmavaksi, kujeilevaksi ja värikkääksi. Pukeutumiseen hänet saattaa inspiroida vasta katsottu televisiosarja tai elokuva.


Miten kuvailisit omaa tyyliäsi?

- Tyylini yksinkertaisimmillaan on mekko, korot ja huulipuna, ja arkeen se muuntautuu neuletakilla ja paksummilla sukkahousuilla. Omistan vain yhdet julkista käyttöä kestävät housut (töissä käyttämiäni collegehousuja ei nyt lasketa tähän), jotka nekin henkivät 50-lukua ja tarvitsevat aina parikseen korkokengät.

- Ompelen paljon, mutta mekkoja katoaa kaapista kierrätykseen lähes samaa tahtia. Garderoobini ei siis lopulta ole kovin suuri; luotan enemmän uusiin yhdistelmiin ja asusteisiin. Kengät ovat heikkouteni, joilla palkitsen itseni aina tilaisuuden tullen. Ebay saa minut vararikkoon!

Miltä haluat näyttää muiden silmissä?

- Viihdyn omassa tyylissäni sataprosenttisesti. Mielestäni se tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia! Joskus olo tuntuu mekossa ylipukeutuneelta ja siksi typerältä, tällöin hame ja paita on rennompi yhdistelmä mutta silti minua. Toisaalta taas rumaläskipäivinä on ihanaa vetää korkkarit jalkaan ja tälläytyä, maailma on heti valoisampi paikka.

- Myös erilaiset helmat tuovat erilaisen fiiliksen. Kellohelma on näyttävä ja vaatii vähän pokkaa, kapea hame taas on "normaalimpi" näky ja helposti yhdisteltävissä. 

- Haluan omalla tyylilläni viestittää rohkeutta ja erityisesti oman itsensä rakastamista. Minusta on mahtavaa, että Oulussakin näkee todella monenlaista kulkijaa ja ihmiset uskaltavat olla omia itsejään. Jos tykkäät jostain, niin mikset antaisi sen näkyä? Minusta elämäntyyli ja asenne saa tulla ilmi jokapäiväisestä habituksesta.

Pilkkuja, raitoja vai ruutuja?

- Pilkkua ehdottomasti kellomekoissa, raitaa taas paidoissa. Ruutu puolestaan kuuluu kauluspaitoihin. Jokaiselle löytyy tarkkaan harkittu rako vaatekaapistani.

- Olen aika stereotyyppinen pukeutuja. En osaa yhdistellä elementtejä hienovaraisesti vihjaillen, vaan kun mieli tekee esimerkiksi pukeutua seilorihenkisesti, löytyy päältäni taatusti sinipunavalkoista ja raitaa, ankkurikoruja unohtamatta. Minusta on tärkeää viihtyä omissa vaatteissaan ja osata nauraa itselleen, siksi näytän aika useinkin naamiaisasuesitteeltä.

Millaisissa vaatteissa et suostu poistumaan kotoa?

- En ymmärrä leggingsejä. Minusta ne käyvät ainoastaan sukkahousujen korvikkeena tai kotikalsareina, eivät housujen tilalla. Ne jalassa en ikinä lähtisi julkiselle paikalle ilman mekkoa tai säädyllisen mittaista paitaa. Teatteriharkoissa ne sen sijaan ovat aivan mahtavat!

Jos saisit loppuelämäsi pukeutua vain kolmeen väriin, mitkä ne värit olisivat?

- Vaatekaappini on jo vuosikaudet pohjautunut mustaan, ilman sitä elämä olisi aika tylsää. Vaikka musta on perusväri, sillä saa yllättävän paljon aikaan. Esimerkiksi haalea kukkamekko soveltuu talvikäyttöön mustien sukkahousujen ja neuletakin kanssa. Kokomusta asu taas antaa sijaa asustehulluttelulle.

- Toinen perusvärini on punainen, joka on kengissä ja asusteissa ehdoton suosikkini. Kausivärinä tällä kertaa on hammastahnanvihreä, jota voisin käyttää päivästä toiseen!

Riinan tyylin tunnusmerkeistä on aina esillä joku tai parhaimmillaan kaikki

  • Punainen huulipuna
  • Kellohelma
  • Tatuoinnit

 

Katso kuvagalleriasta esimerkkejä Riinan tyylistä. Kuvat ovat hänen Oh Molly! -blogista.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

  • Kässäkerho ja säilyttimet. Kuva: Viivi Lehtonen

    Tee luovasti säilyttimiä kotiin

    Älä aliarvioi säilytystilan merkitystä. Koti pysyy kummallisen siistinä, kun kaikelle on oma paikkansa. Blogistanian sisustusbloggaaja Jonna teki bloggaajakavereidensa kanssa hauskoja säilytysratkaisuja, joista on helppo inspiroitua.

    00

  • Jonna Hietala. Kuva: Viivi Lehtonen

    Sisustustoimittajalle valkoinen on must väri

    Kun on löytänyt paikkansa, on hyvä olla. Näin ajattelee Blogistanian Jonna Hietala, jonka Musta tuntuu -blogi on yksi Suomen suosituimmista sisustusblogeista.

    820

  • Siivouspäivän kotikirppis. Kuva: Eve Mantu

    Veeran oma kirppis

    Odotuksen kihinää ovella. Tuleeko kotikirppikselle asiakkaita? Veera avasi Siivouspäivän lauantaiksi ovensa kirppiskiertelijöille.

    60

  • Miten herättää juuri sen oikean ihmisen huomio netin syövereissä?  Kuva: stock.x

    Haku päällä - millainen treffiprofiili nettiin?

    Netti on täynnä erilaisia seuranhaku- ja treffi-ilmoituspalstoja, joiden avulla voi tutustua uusiin ihmisiin ja mahdollisesti löytää itselleen kumppanin. Kaveripiiristäni löytyy useita, jotka ovat pariutuneet netin välityksellä. Kun aiemmin nettitreffailu oli jostain syystä noloa, niin nykyään asia on aivan päinvastoin – netti on täysin luonnollinen tapa luoda kontakteja muihin ihmisiin.

    141

  • Anna Karhu-Cormier valmistuu ensi syksynä yrttiterapeutiksi. Kuva: Sari Valto

    Fytoterapiaa! Anna opiskelee yrttitietäjäksi

    Anna Karhu-Cormier, 33 v, istuu tenttisalissa ja miettii, mitä vastaisi viimeiseen kysymykseen: “Anna kukkaterapeuttinen ohje seuraavalle naisasiakkaalle: 40-vuotiaan naisen avioliitto on kariutumassa, koska hänen miehensä on ollut uskoton. Mies haluaisi vielä jatkaa, mutta vaimon on vaikea antaa anteeksi.”

    230

Muualla Yle.fi:ssä