Hyppää pääsisältöön

Sisältöä aiheesta Elämä

Pääsisältö

Suuri karvainen koira makaa häkissä.

Rescue Me! -sarjaa kuvattiin koiratarhoilla Romaniassa - koirien olot vetivät kokeneen kuvausryhmän vakavaksi

Koiratarhan porttien sisäpuolella kymmenet koirat vyöryvät tulijaa kohti suurena aaltona ihmisen huomiota hakien. Äänimaailma on kaoottinen ja pölisevä pihamaa täynnä kuivuneita ulosteita.

Lähikuvassa nainen ja suuri, valkoinen koira.

Nina Ehrström antaa suuren osan elämästään vapaaehtoistyölle, jota ei kenenkään pitäisi joutua tekemään

Kun sairaanhoitaja Nina Ehrström, 33, huomasi saavansa enemmän eläinten kuin ihmisten auttamisesta, hän jätti työnsä akuuttihoidossa ja alkoi pelastaa rescue-eläimiä.

Kuvassa mm. tunnettu vasemmistolainen partisaani Bahadin Nuri, hänen ystävänsä sekä mustahattuinen Muthana Riad ja Marko Juntunen.nä

Marko Juntunen seikkaili Samoalla ennen kuin arabimaailman tutkimus vei mukanaan

Kulttuuriantropologin työssään Marko Juntunen opiskeli ystäviensä avulla marokonarabiaa ja yliopistoissa Arabimaiden kirjakieltä. Islamin tutkimuksensa ansiosta Juntunen on kysytty kommentaattori.

Santi Garzón katsoo kohti. Hänellä on tummat piirteet, pitkät tummat hiukset, huolitellut meikit ja korvakorut.

Äidin kuoleman jälkeen Santi Garzón löysi yllättäen vapauden: “Vaikka perhe on monille tärkeä, se pidättelee olemasta, kuka oikeasti haluaa olla”

Äiti oli Santi Garzónin paras ystävä. Kun tämä kaksi vuotta sitten menehtyi syöpään, Garzónin maailma romahti. Sitten alkoi uudenlainen elämä.

Nainen seisoo puun edessä pieni koira sylissään ja hymyilee.

Muisto puhtaasta hiekkarannasta muutti Tuula-Maria Ahosen elämän

Roska päivässä -liikkeen perustaja uskoo että kauneus luo järjestystä ja pelastaa maailman.

Mikko Fritze ja Mikael Granlund All stars -jääkiekkopelin vaihtopenkillä.

”On nautinto saada puhua päivittäin sekä saksaa että suomea”, sanoo Suomen Saksan-instituutin johtaja Mikko Fritze

Kansainvälinen ja monikulttuurinen Mikko Fritze on identiteetiltään saksalainen, mutta hän on aina viihtynyt Suomessa. Nykyisessä työssään hän tekee töitä sekä Suomessa että Saksassa.

Nuori henkilö nojaa rennosti käsiinsä kasvot kämmenten välissä ja katsoo kameraan. Hänellä on lyhyeksi leikatut hiukset, nenäkoruja, tatuointeja käsivarsissaan ja lakatut kynnet.

Muunsukupuolisen Oona Haapaniemen nuoruudessa uskonnollisuus määritteli, mikä on hyväksyttävää, ja siksi hän kirjoitti sarjan, jollaista olisi itse kaivannut

Kun Oona Haapaniemi ymmärsi olevansa muunsukupuolinen, moni asia sai selityksen. Käsikirjoittamassaan nuortensarjassa hän haluaa näyttää, että queeriyden ei tarvitse olla tragedia.

Nainen meikkaa poskiaan peilissä.

Yhä nuoremmat taistelevat ryppyjä vastaan Tiktokissa nähtyjen hurjien vinkkien avulla

Teinit oppivat pelkäämään ryppyjä sosiaalisen median trendien takia. Häkellyttävät ihonhoitovinkit ovat saaneet nuoret hoitamaan ryppyjä, joita ei ole olemassa.

Nainen on noussut jakkaran päälle seisomaan ylettyäkseen korkealla olevalle arkistohyllylle.

Outo hälytys Helsingin kaupunginmuseon arkistosta – poliisit löysivät työhönsä uppoutuneen Marja Pehkosen

Helsingin kaupunginmuseon tutkijana työskennellyt Marja Pehkonen on kiinnostunut kaupunkikulttuurin pienistäkin jäljistä, sellaisista kuten ravintoloiden ruokalistat ja tavallisten taloyhtiöiden arkistot.

Piirroskuva, jossa siluettimaiset kädet nykivät raajoistaan naruissa kiinni olevaa siluettimaista ihmishahmoa.

Viisi varoitusmerkkiä, joista tunnistat manipuloivan ystävän

Näin minua manipuloidaan -podcastin juontaja ja psykologi Nina Lyytinen kertoo viisi tyypillistä tapaa, joilla ystävä voi yrittää vaikuttaa sinuun.

Noin kolmikymppinen mies, jolla on farkkutakki, viikset ja iso kihara tukka. Hän katsoo kameraan hymyillen.

Toimittaja Sean Ricks rajoitti itseään vuosikausia, kunnes päätti kirjoittaa elämäntarinansa uusiksi

Uudessa Superihmiset-sarjassa Sean Ricks opettelee kirjoittamaan uudelleen tarinoita, joita hän on itsestään sepittänyt. Se on pelottavaa, raskasta, vapauttavaa – ja mahdollista meille kaikille.

Teini-ikäinen Raisa lapsuuden kotinsa katolla.

Ilman valvontaa varttunut Raisa Cacciatore erikoistui lastenpsykiatriksi tultuaan itse äidiksi

Raisa Cacciatore koki itse samoja vaikeuksia, joiden parissa kamppailevia nuoria hän auttoi työssään. Hän rakensi ammattitaitonsa omasta kipupisteestään – siitä että kasvoi ilman kasvatusta yksin.

Lähikuvassa nuori nainen, jolla on lyhyet punaiset hiukset, pyöreät kasvot ja silmälasit. Hän katselee kameran ohitse yläviistoon.

Kun Kiri Jantunen tuli sinuiksi autisminsa kanssa, hän alkoi pukea yökerhoon aurinkolasit ja vastamelukuulokkeet

Kirjolla-sarjasta tutuksi tulleen Kiri Jantusen teini-ikä oli yhtä vuoristorataa, kunnes hän oppi ymmärtämään autismin erityispiirteitä ja sai kuulla sairastavansa kaksisuuntaista mielialahäiriötä.

Sinikka Svärd Aurajoen rannalla Turussa.

”Laulun teksti on silloin hyvä, kun se itkettää ja koskettaa minua”, sanoo hittikappaleiden sanoittaja Sinikka Svärd

Päätoimisesti sanoitustyötä tekevä Sinikka Svärd tietää, miten laulun sanoihin saadaan oikeanlainen tunnelma. Lisäksi pitää osata laskea tavumäärät ja riimitellä.

Aurinko laskee mereen, rannalla levää ja simpukkaa.

Saaristo heräilee vasta kesään, mutta talkoolaiset valmistelevat sitä jo pitkään pimeään kauteen

Örön linnakesaaren paikalliset ja vapaaehtoiset työntekijät uurastavat, jotta saaristo ja sen luonto houkuttelisivat matkailijoita vuoden ympäri.

Keltaiseen huomioliiviin pukeutunut mies katsoo kameraan koristeellisessa Art Nouveau -ajan rappukäytävässä.

Raimo Laeslehdon perheessä on maalarimestareita kolmessa sukupolvessa

Arvorakennusten kunnostaminen on valinta ja elämäntapa.

Lähikuva kameraan katsovan Aminan kasvoista. Amina on nuori, lyhythiuksinen nainen, ja hänellä on suuret korvarenkaat.

Aminan päihderiippuvuus johti rikoksiin ja asunnottomuuteen, kunnes hän kysyi itseltään yhden kysymyksen

Amina käytti päihteitä holtittomasti 12-vuotiaasta 24-vuotiaaksi, oli asunnoton ja teki rikoksia. Nykyään hän opiskelee kokemusasiantuntijaksi.

Sixten Korkman nojaa käteensä.

Arvostettu taloustieteilijä Sixten Korkman sai kesätyössään lempinimen ’Blåbärs Finland’ syötyään kaiken mustikkahillon laivamiehistön aamiaisella

Maailman merillä 1960-luvulla seikkailleesta Sixten Korkmanista tuli kysytty yhteiskunnallinen keskustelija, jonka asiantuntijuutta toivotaan, kun Suomen talouteen halutaan näkemystä.

Hymyilevän, kameraan katsovan naisen kasvot. Hänellä on pitkät tekoripset ja rengas nenänsivussa, sana 'over' tatuoituna poskeensa sekä kaulatatuointia.

Näyttävästi tatuoitu ja seksikkäästi pukeutuva Jonna Merta rikkoo perinteistä äitimyyttiä

Jonna Merta on huomannut, miten ahdas äidin rooli voi olla. Se on Mertan mielestä harmillista, sillä hänen mielestään ihmisellä voi olla äitiyden lisäksi monta erilaista roolia.

Lähikuva kameraan katsovasta nuoresta naisen kasvoista. Hänellä on tummat hiukset, valtavat ripset ja täytetyt, meikatut huulet.

Poikaystävä tuhosi Meiju Koskelan hampaat, mutta Koskela päätyi lohduttamaan tätä – ”Hän on edelleen rakas”

Meiju Koskela ihmetteli, miten ihmiset päätyvät ja jäävät väkivaltaiseen parisuhteeseen, kunnes hän oli itse sellaisessa. Lähisuhdeväkivalta on asiantuntijoiden mukaan Suomessa kansantauti.

Ilona Rauhala valokuvaaja Marica Rosengårdin kuvaamana.

Kuka tahansa voi oppia hyvät keskustelutaidot, vakuuttaa psykologi Ilona Rauhala

Mielen valmentaminen on aina kiinnostanut Ilona Rauhalaa. Tänä päivänä hän on erikoistunut huippusuorittajien valmennukseen. Hän on myös testannut valmentavaa keskusteluotetta mm. lapsiinsa.

Viiden ihmisen muodostama ihmispyramidi, jossa alinna kolme miestä nelinkontin, heidän päällään mies ja nainen nelinkontin, ja näiden päällä nainen seisten, kädet nostettuna pään yläpuolelle.

Valokuvan äärellä on syytä pohtia myös sosiaalisia suhteita, sanoo Anna-Kaisa Rastenberger

Suomen valokuvataiteen museon uusi johtaja Anna-Kaisa Rastenberger käyttää valokuvaamista henkilökohtaisena muistiinpanovälineenä.

Juhani Riekkola maantiellä. Kirjan kansikuva.

Valokuvauksen monitoimimies Juhani Riekkola tallensi tamperelaisten puutalojen katoamista

Valokuvaaja Juhani Riekkola oppi työssään valokuvan oikean sommittelun ja pian hän voitti monet valokuvakilpailut.

Meriarkeologi Minna Koivikko pitää kädessään hylystä nostettua paahtoleipätelinettä.

”Välillä laitamme kakkukuvun hylyn päälle, jotta saamme säästettyä tutkittavaa myös uusille meriarkeologian sukupolville”, sanoo meriarkeologi Minna Koivikko

Teknologia on mullistanut meriarkeologiaa, sillä sen avulla merenpohjan salaisuudet paljastuvat entistä paremmin. Museoviraston meriarkeologina Minna Koivikko tutkii enimmäkseen puulaivoja.

Kirjailija Jenni Räinä lapsena oman ponin kanssa.

Näkymä junan ikkunasta havahdutti kirjailija Jenni Räinän: Kaikki tuttu metsä olikin talousmetsää

Räinä on kotoisin pienestä Hyryn kylästä Kuivaniemeltä Pohjois-Pohjanmaalta. Lapsuus maatilalla metsien ja soiden keskellä on näkynyt sittemmin hänen kirjoissaan ja mielenkiinnon kohteissaan.

Lähikuva Onni Hakalasta.

Onni Hakala käytti päihteitä 12-vuotiaasta asti ja rahoitti elämänsä seksityöllä, kunnes hän tutustui satanismiin

Hakala sai asiansa järjestykseen siskontyttöjensä ja uuden elämänkatsomuksen voimalla.

Senja Vellonen 1980-luvulla Venetsian Huokausten sillalla.

Akvarellisti Senja Vellonen tutkii maalatessaan valon ja varjon vaihtelua

Aiheensa Senja Vellonen valitsee melko satunnaisesti, mutta tärkeintä on valo vuorokauden eri aikoina. Matkoillaan hän tutkii öisen maiseman valoa. Myös sininen hetki, sumu tai sade kiehtovat häntä.

Markus Heikkerö teini-ikäisenä muotokuvassa, jossa hän katsoo läheltä suoraan kameraan. Hänellä on pitkät, suorat hiukset.

Rockbändien rumpalinakin tunnettu kuvataiteilija Markus Heikkerö vei fallosmaalauksensa Yhdysvaltain raamattuvyöhykkeelle ja yllättyi

Heikkerön surrealistiset fallosmaalaukset ihastuttivat yliopistoväkeä Yhdysvaltain raamattuvyöhykkeellä.

Aleksi Katajala istuu penkillä majatalollaan taustalla meri ja hiekkarantaa.

Aleksi Katajala myi talonsa ja lähti majatalon pitäjäksi Filippiineille – siitä asti on ongelmia riittänyt

Henkilökuva tamperelaisesta Aleksi Katajalasta, joka on perustanut majatalon tropiikkiin Filippiineille.

Kauko Puranen katsoo kameraan yllään muta paita jossa valkoisia ruutuja.

Kolmannen polven pappi, rovasti Kauko Puranen tuntee vankilat, satamat ja seurakunnat

Merimiespappina, vankilapappina, matkapappina, kappalaisena ja kirkkoherrana työskennellyt Kauko Puranen omaa ilmiömäisen muistin.

Perhe Airola.

Airolan taiteilijaperheen Outi-äiti: ”Nyt on paha koettu ja edessä on pelkkää hyvää”

Outi Airola on kuin sidostesukka, joka joustaa mutta ei ratkea. Lapsuuden traumaattiset kokemukset jättivät jäljen. Mutta siitä huolimatta tämä on tarina perheestä, suvusta ja yhteisön voimasta.

Leikkokukkia astiassa.

Myyntikelvottomien kukkien poisheittäminen särki Kati Mayfieldin sydämen – nyt vapaaehtoiset pelastavat hävikkikukkia vanhusten iloksi

Erityisesti joulun jälkeen moni käyttökelpoinen kukka on vaarassa joutua jätteeksi. Se tietää FloweRescuen vapaaehtoisille paljon työtä.

Mustavalkoinen luokkakuva, jossa eturivi istuu ja takarivi seisoo.

Psykoterapeutti Marja Saarenheimolle muisti on veijari, joka alinomaa tekee kepposia

Se, mitä muistamme on valikoitua, ja se mikä mieleen painuu, myös muuttuu ajan mukana.

Antti Heikkinen ja Maarit Halonen pistävät polkaksi Tahkovuoren huipulla.

Kirjailija Antti Heikkinen tanssii polkkaa ja konttaa umpihangessa Maarit Tastulan ohjelmassa ja kertoo nyt, mitä siitä seurasi

Perisavolainen puhumattomuuden kulttuuri katkesi, kun Tastula tuli taloon. Puukoille oli käyttöä, kun pohjalainen ja savolainen kohtasivat. Pilkottiin porukalla Heikkisten suvun sisäelimet. Kuvausten jälkeen kotitalo ei enää ole entisensä.

Mikko Ranta-Huitti lukee navetassa lehmien keskellä Eeva Heilalan  ja Maarit Tastula Eeva Kilven runoja.

Ohjaajalta: Maatuskoja yössä ja runoja lehmille! Elin hetken toisten ihmisten arkea ja opin, että kiinnostavat ihmiset eivät ole täydellisiä eivätkä jaksa sellaisia esittääkään

Maarit Tastula lähtee uudessa ohjelmassaan toiseen Suomeen etsimään elämän tarkoitusta ilo ja huumori aseinaan. Hän konttaa umpihangessa, hiihtää poroaidalle, kesyttää kettua, keritsee lammasta ja valmistaa mykyrokkaa.

Mustavalkoinen kuva jossa kaksi naista ja yksi mies istumassa melko lähekkäin. Mies katsoo kameraan, toinen naisista nauraa.

Kartantekijä päättää kuka on keskellä ja iso, sanoo tietokirjailija Ari Turunen

Ihmiset elävät eri maailmoissa. Juuri se kiinnostaa tietokirjailija Ari Turusta

Hamid kuvailee itseään näyttelijäksi, joka tekee tällä hetkellä työkseen sosiaalista mediaa, puhujakeikkoja ja podcastia muun muassa toisen somevaikuttajan Natalia Salmelan kanssa.

Tataari-isovanhemmilta peritty raha-ja säästöinto poiki Jasmin Hamidille uran sijoittajana ja somevaikuttajana

Jasmin Hamid puhuu työkseen omasta intohimostaan – rahasta ja taloudenhallinnasta.

Mauri Hassinen meklarin työssään.

”Ainahan sitä toivoo, että huutokauppapäivänä sali olisi täynnä ostajia, joilla on ostohousut jalassa”, sanoo huutokauppameklari Mauri Hassinen

Mauri Hassinen oppi hyvin nuorena, että ansaitseminen ei tarkoita aina fyysistä työtä, sillä tienata voi myös myymällä tavaraa.

Heimo Langinvainio ja koiransa Napoleon.

Lääkäri Heimo Langinvainio on henkisellä matkalla katolisessa maailmassa

Henkinen matka on lääketieteen tohtori Heimo Langinvainiolle elämän mittainen, sillä mielen tarkastelu pitää hänet alati otteessa.

Nainen istuu rennosti kissakahvilassa.

Karo Hult lähtee auttamaan luonnonvaraisia eläimiä vaikka keskellä yötä: ”Olen täyttänyt elämäni tällä”

Luonnonvaraisten eläinten pelastajan autossa on aina pahvilaatikoita, pyyhkeitä, haavi ja vasara.

Alle 2-vuotias lapsi valkoisessa paidassa ruokkii kanoja ulkona auringonpaisteessa.

Amos Rexin pääsuunnittelija Asmo Jaaksi ajautui nuorena sattumalta arkkitehtuurin pariin

Tampereen lähiössä kasvaneen Asmo Jaaksin suvussa tai lähipiirissä ei ollut arkkitehteja. Uuden löytämisen riemusta saattoi tulla hänen vahvuutensa.

Retkeilijänainen keskellä karua erämaata.

Pia Pitkänen lähti ultrapitkälle yksinvaellukselle testaamaan rajojaan – tunnekuohu yllätti

Yksinvaeltaja suunnittelee kaiken tarkasti, mutta oman mielen liikkeitä ei voi ennustaa. Toimittaja lähti ottamaan selvää, onko yksinvaelluksen maine vapauttavana kokemuksena totta.

harmaahiuksinen mies istuu tietokoneen ääressä luurit korvilla.

Vapaaehtoistyöntekijä Reijo on rikosten uhrien tukihenkilö: "Haluan auttaa, mutta ystäväksi en jää"

Rikosuhripäivystys auttaa kaikkia rikoksen uhreiksi joutuneita tai heidän läheisiään. Tyypillisin soittaja on joutunut petoksen tai väkivallan uhriksi.

Kaksi naista poseeraa kajakin takana hiekkarannalla.

Itämeri Plogging yhdistää huvin ja hyödyn: "Kaikki vapaaehtoistyö on arvokasta, mutta sitä ei aina tarvitse tehdä sydänverellä"

Itämeri Plogging on hanke, missä kuka tahansa voi varata kajakin roskien keruuta varten.