Lastenpsykiatri Janna Rantala leikkii joka päivä

Janna Rantala. Kuva: Viivi Lehtonen

Keskustelu Jannan kanssa oli mennä terapoinniksi, mutta se onkin usein tarpeen. Jannan mielestä vanhemmuus on jatkuvaa kasvamista ja hänen mielestään arjessa pitää laskea vähän rimaa alas.

Janna Rantala on omasta mielestään itsekin epätäydellinen vanhempi, vaikka vaikuttaakin ehkä superihmiseltä esittelymme mukaan: kolmen lapsen äiti, hyvä koulutus, työskennellyt vaikka missä ja vielä lisäkouluttaa itseään. Perhe on myös rakentanut talon, kuten niin moni ruuhkavuosia elävä.


Janna, miten sinä ehdit tämän kaiken ja selviydyt arjesta?

- Selviydyn sillä, että lasken tason kaikessa muussa mahdollisimman alas, paitsi lasten kanssa olemisessa. Meillä on perheessä hyvä työnjako ja isovanhemmat ovat apuna todella paljon. Lisäksi ostamme ulkopuolista apua kodinhoitoon. Ajattelen, että ei tarvitse aina selvitä, välillä saa hermostua ja kaikki saa olla sekaisin.


Miten sinusta tuli lastenpsykiatri?

- Halusin jo yläasteella työhön, jossa voisin auttaa lapsia - silloin en vielä tiennyt mikä se ammatti olisi, ajattelin että lastentarhanopettaja tai sosiaalityöntekijä. Lukion jälkeen ajauduin hakemaan Lääkikseen, mutta en ollut kaikesta kovin kiinnostunut. Kun lastenpsykologian opinnot alkoivat tunsin ensimmäisen kerran, että ymmärrän kaiken ja tajusin mitä haluan tehdä. Lapset ja lastenongelmat kiinnostivat ensisijaisesti.

Ensin Janna ajatteli, että työ on dramaattisempaa, mutta se onkin kovin arkista.

- Psykiatri tekee kokonaisarvioita ja hoitosuunnitelmia, psykologi taas on hoitotyössä lähempänä lasta.


Mikä lasten ongelmissa tai kehityksessä sinua kiinnostaa erityisesti?

- Tällä hetkellä, kun olen perhepsykoterapeuttikoulutuksessa, olen kiinnostunut siitä miten lasten kasvuolosuhteet ja lapsen persoona vaikuttavat toisiinsa, mitä vaikeuksia se voi aiheuttaa ja mitä keinoja on auttaa. Olen tosi kiinnostunut vanhempien kanssa työskentelystä, eli siitä mitä kaikkea normaaliin lapsen kehitykseen liittyy ja miten niissä pienissä tavallisissakin ongelmissa voi auttaa, jotta ne eivät paisu.


Minkälaiset tilanteet tai ongelmat kuuluvat perhepsykoterapeutille?

- Kaikenlaiset tilanteet (perheterapia), jos joku perheessä on huolissaan jostakusta perheessä. Ero yksilöterapiaan on se, että koko perhe on hoidossa läsnä, joko paikalla tai vain kysymysten muodossa. Ei ole yksisuuntaisia syyseuraussuhteita vaan vuorovaikutuskehiä, jopa sukupolvien ketjuja, jotka kaikki vaikuttavat.
 

Mikä on ollut vaikeinta työssäsi? Entä antoisinta?

- Antoisinta on kun näkee, miten perhe ja sen lapset ja vanhemmat löytävät toisensa uudelleen, ja väärinkäsitysten vyyhti lähtee purkautumaan ja perhe selviää omillaan.

- En paranna ihmisiä, vaan autan heitä löytämään esimerkiksi vanhemmat, jotka auttavat sitten lasta loppuelämän eteenpäin.

- Vaikeinta tässä työssä on kun tapaa ihmisiä vaikeissa tilanteissa. Se voi herättää myös itsessä vaikeita tunteita ja muistoja.


Mitä toivot saavasi aikaa vastauksillasi Olotilassa, miten haluat auttaa niillä?

- Koska ihmisten on vaikea päästä lastenpsykiatrin vastaanotolle, on hyvä että vastausten avulla pääsee käsittelemään asioita. Toivon olevani avuksi. Ajattelen että lastenkasvatus on jatkuvaa itsensä kehittämistä, silloin kun se on itselle tärkeää. Asioita joutuu miettimään ja pohtimaan, ja välillä on vaikea tietää mikä on tavallista ja missä voisi antaa itselle armoa, että tämä menee ihan hyvin.

- Monilla ihmisillä on käsitys, että tämän alan ammattilaiset ovat syyllistäviä, ja että lastenpsykiatrit etsivät vain syyllistä lapsen pahoinvointiin. Se ei kuitenkaan johda mihinkään ja harva ajattelee niin oikeasti.

- Toivon myös että vastuksista käy ilmi, että en ole ihan täydellinen vanhempi itsekään, ja ihan hyvä tästä tulee, kaikki kamppailevat ja pohtivat näitä asioita.

Millainen vanhempi olet itse kolmelle pienelle lapsellesi?

- En siis täydellinen, paitsi juuri sopivan epätäydellinen. Minulla on toive, että yritän toimia niin että kantaisin aikuisen vastuun ja näyttäisin lapsilleni, että iloitsen heistä. Jos ja kun hermostun niin asiasta pitää puhua myöhemmin, ja lapsillakin on oikeus kiukutella - välillä sitä jaksaa paremmin ja välillä huonommin.

- Leikin joka päivä lasten kanssa, se on tärkeämpää kuin kotihommat. Lisäksi pidän huolen, että en väsy liikaa, sillä olen heille tärkeää. Itsestä pitää pitää huolta, vaikka pienten lasten kanssa joutuukin luopumaan paljosta.

Mikä on hienointa mitä olet vanhempana kokenut?

- Lapset, se että olemme saaneet heidät ja olen saanut tutustua heihin.

Ovatko suomalaiset nykyvanhemmat jotenkin hukassa?

- Eivät kai, ajattelen enemmänkin, että nykyään vanhemmuutta arvostetaan - siitä on tullut tärkeämpää. Aiemmin ajateltiin että lapset kasvaa sivussa, eivätkä sotke tai häiritse. Nykyään lapset ovat tasa-arvoisempia. Ei lapsi päätä, mutta voi kertoa mielipiteen. On ok, että vanhemmuus ei ole elämän pääsisältö, meihin mahtuu monenlaista.


Miten näet, että nykyisien aktiivisempi rooli vaikuttaa lapsiin?

- Kyllä, se on minusta jopa henkilökohtaisesti hyvä. Siinä on etuja, kun vanhemmat voivat jakaa vanhemmuutta, jotta toinen ei uuvu - eivätkä roolit ole niin jäykkiä. Uskoisin, että lapset haluavat molempien vanhempien hyväksynnän.

- Lapsi haluaa, että hänen kanssaan ollaan ja tehdään, silloin isän osallistuminen arkeen on tärkeää. Tämä lisää toki myös kasvatusristiriitoja, kun molemmat osallistuvat, ennenhän äiti kasvatti ja isä käski, jos ei toteltu. Ja kaikki kasvatustyylit on toki edelleenkin olemassa, jokaisen pitää löytää omaan perheeseen  sopiva tyyli.

Tärkeimpänä asiana Janna kehottaa vanhempia iloitsemaan lapsistaan ja leikkimään mahdollisimman paljon. Kotona voi välillä jättää siivoamatta tai tehdä helppoa ruokaa, kunhan energiaa jää myös lasten kanssa touhuiluun. Tämä on niin totta, mutta ei turha muistutus arkikiireiden ja työstressin keskellä.

kommentit

Minua huolestuttaa ettei työkiireiset väsyneet vanhemmat jaksa leikkiä lasten kanssa.On surullista kun lapsi pyytää vanhempia leikkimään niin pyyntö koetaan häiriöksi. Nyt kun olen isovanhempi sama pyyntö on minulle luottamuksen osoitus josta ei voi kieltäytyä. Hyvin usein vanhemmat havahtuu liian myöhään huomaamaan ohitse menneen tilaisuuden ja silloin se on vaan välkiviisautta.

>Huolestunut ukki La, 2011-11-12 15:10

Ai, ihme että kirjoittaja on elänyt aikuiseksi. Niin kypsymättömiä ovat hänen tarinat. Kuka uskoo.Vastoin parempaa tietoa väitän että lapsi ei ole suomalaismiehen. Jutut viittaavat siihen.

>A La, 2012-10-20 04:23

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä