olotila
Naistenpäivänä nautitaan!
Kommentoi 0Naistenpäivä Karjalassa Petroskoissa 1990-luvun alkupuolella. Miehet juoksevat maaliskuun loskassa täytekakkulaatikoiden ja kukkapuskien kanssa hiki hatussa ilahduttamaan rakkaitaan ja naispuolisia työkavereitaan, kadunvarsilla myydään puskittain jostain kaukaa tulleita mimosanoksia, kuohuviini- tai snapsilasillisia nautitaan jo päivää ennen juhlaa – ja sen jälkeen. Vaikka aineellisesti eletään niukasti ja katunäkymät ovat suorastaan lohduttoman ankeat, ei mikään estä nauttimasta siitä kaikesta huomiosta, jota tänään saa osakseen.
Naistenpäivä Murmanskissa 2000-luvun alussa. Naiset liukastelevat vuonon rinteille rakennetuilla teillä ja portailla uskomattoman korkeilla koroillaan, minihameissa, kylmän tuulen puhallellessa Jäämereltä. Tänään otetaan ilo irti elämästä! Tältä näyttää nainen, kun hän arvostaa itseään ja pitää itsestään huolta. Tuntemattomat miehet onnittelevat – kohteliaisuudella ei ole mitään rajaa – tutut miehet antavat lahjoja ja kukkia. Elämä on suorastaan unenomaisen siloiteltua juuri tänään.
Naistenpäivä Helsingissä 2010-luvun alussa. Miehet eivät uskalla tai jotenkin kehtaa juurikaan onnitella naisia - tai sitten onnittelu on puettu johonkin sellaiseen muotoon, josta sitä ei tunnista - äkkiväärään huumoriin. Sen sijaan naiset onnittelevat toinen toisiaan ahkerasti, sisarellisessa hengessä.
Monenlaisia naistenpäiviä nähneenä suosittelisin suomalaisia naisia aivan estoitta nauttimaan tänään siitä, että on päivä, jolloin juhlitaan naisia, kaikkia meitä.
Ja suomalaisia miehiä kannustan onnittelemaan naisia juuri tänään, ilman ihmeempää huumoria - ihan rehellisesti. Tuntuu kamalalla tavalla siltä, että tasa-arvo on mennyt liian pitkälle ja siksi onnittelutkin jäävät välille! Kuitenkin naiset oletusarvoisesti pitävät siitä, että naistenpäivänä onnitellaan. Vai olenko väärässä?
Tasa-arvoa rakennetaan 365 päivää vuodessa ja tänään ei ainakaan tasa-arvon nimissä kannata jättää onnittelematta : )
Hyvää naistenpäivää kaikki ihanat naiset!

Tanskalaiset osaavat puhua seksistä
Kommentoi 0Jakob Olrik on seksiterapeutti, joka neuvoo miehiä keskittymään tekniikkalaitteiden sijaan kumppaniinsa sekä opettelemaan, miten nainen nauttii. Tämä hullu tyyppi on niin innoissaan asiastaan, että hänen tv-ohjelmansa on myös ihan älyttömän hyvää viihdettä ja käytännöllisiä seksineuvoja ihan kaikenlaisille pareille.

Palkittu tanskalaissarja Jakobin petivinkit opastaa hyvän seksielämän saloihin. Kaksitoistaosainen sarja on peritanskalaiseen tyyliin rento ja humoristinen.
Tanskassa koko kansan seksiterapeutiksi kohonnut Jakob Olrik haluaa omien sanojensa mukaan parantaa Pohjolan seksielämää.
Jakob ei tyrkytä ohjeitaan vaan inspiroi ja innostaa:
- Sukupuolielämää voidaan parantaa puhumalla enemmän siitä, miten asioiden pitäisi olla. Toiveiden esittäminen ei tarkoita, että toinen tekisi jotain väärin.
- Nykyisin ihmiset kuvittelevat olevansa seksuaalisesti vapautuneita, mutta puijaamme itseämme. Se että bussipysäkin mainoksessa on nainen rinnat paljaina, ei vielä todista että ihmisillä on parempi seksielämä.
Vielä ehdit mukaan TV1 tiistaisin klo 22.55 (9min.) ja katso myös tanskalaiset klipit!
Marimekon klassikot hypäävät tennareihin
Kommentoi 0On ihastuttavaa nähdä, miten nuoret suunnittelijat arvostavat muotoilun historiaa.
Marimekon uudet kyvyt Noora Niinikoski ja kumppanit ovat tehneet yhteistyösopimuksen Conversen kanssa. Uudet tennarit saavat ylleen Marimekon klassikkoja, Maija ja Kristiina Isolan sekä Annika Rinteen kuoseja.

Ensi kesä taitaa olla taattu raitasukkien ja kuosilenkkareiden kausi! Olotila ♥
Lisätietoja: Marimekko
- ‹ edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5


kommentoiduimmat