Autoilua hyvällä omallatunnolla

Kuulin Sähköautot - Nyt! -projektista ensimmäistä kertaa vuosi takaperin kesällä, enkä tuolloin olisi uskonut, että jo vuoden kuluttua istuisin itse sähköauton kyydissä. Mutta näipä vaan tapahtui. Ensimmäinen kuluttajakäyttöön suunniteltu suomalainen sähköauto, tai siis sähköautoksi muutettu polttomoottoriauto, Fortumin rahoittama ja Sähköautot - Nyt! -yhdistyksen toteuttama eCorolla julkistettiin tänään Finlandia-talolla. 

Klipeissäni korostuu auton äänettömyys, joka ei tietenkään ole sen tärkein ominaisuus. Oli vain hämmentävää tajuta, että auton ei ole pakko aiheuttaa melua. Tuskinpa olen ainoa, jota kiehtoo ajatus saasteettomasta ja äänettömästä liikenteestä. Äänettömyys voi itse asiassa olla riskikin: sähköauton julkistamistilaisuudessa kerrottiin, kuinka autoihin on tarkoitus lisätä jonkinlainen äänimaisema, jotta autot eivät pääse yllättämään muita liikenteessä liikkujia.

Sähköauton idea kaikessa lyhykäisyydessään on seuraava: otetaan vanhasta polttomoottoriautosta moottori veks ja tilalle pultataan akusto. Kokonaan uusia autoja ei siis tarvitse tuottaa, vaan autosta vaihdetaan ainoastaan sisuskalut. Tällä hetkellä akuston hinta liikkuu kuulemma noin 10 000 - 20 000 euron välillä. Mutta hinta laskee tietenkin, jos autoja aletaan tuottaa isoja massoja.

Parhaimmillaan täysillä akuilla ajaa 150 kilometriä - tulevaisuudessa enemmänkin. Sitä odotellessa! Eipä nimittäin 150 kilometriä houkuttele lähtemään kovinkaan kauas, ellei ole varma latausmahdollisuuksista. Kaupunkiajossa eCorolla sen sijaan olisi mainio peli! 

Olen itse innoissani sähköautosta, sillä vaikkapa tuulivoimalla huristelu poistaa täysin ympäristöahdistuksen, jota tällainen ekologiseen elämäntapaan pyrkivä ihminen tavallisen auton ratissa kokee. Aijai, ehkäpä voin jo pian ajaa autoa hyvällä omallatunnolla...

 

kommentit

Siis ihan mahtavaa, hiljaista ja ekologista - tällainen ajopeli on saatava jokupäivä, toivottavasti pian.

Ma, 2009-11-02 18:39

Noora Shingler hei!
Kiitoksia onnistuneesta ohjelmastasi, koskien sähköautoa.

Varmaan ihan miellyttävä kokemus tuo ajo sähköautolla. "Kehitys kehittyy"!
En tiedä joko on valmiina tai suunnitteilla korvata tuo sähköauton äänettömyys
jollain konstilla. Se ei olekaan ihan pikku juttu, koska on totuttu siihen, että auto
"päästä ääntäkin"!

Sen lisäksi, että meidän olisi hyvä kuulla auton lähestyvän, niin vielä tärkeämpää
on NÄHDÄ auton lähestyvän! Sokeathan eivät voi ajaa,mutta kuurot kyllä, kuten me
kuulevatkin - ja näkevät.

Jotta kehitys todella kehittyisi, niin eikö voitaisi ajatella, että kaikki ajoneuvot varustettaisiin yhdistetyillä ääri-,suunta-,sivu- / huomiovaloilla.!!!

Näin saisimme NÄKYVIIN toinen toisemme ja toistemme aikeet hyvissä ajoin, ennen kohtaamista. Kun havaitaan toisen osapuolen läsnäolo aikaisemmin, niin
siitähän seuraisi otollinen OLOTILA !

Toivottavasti jokin taho tutkii, ellei jo ole tutkinutkin, tuota ennakointia edesauttavaa asiaa.

Ystävällisin terveisin
nimimerkki AIE

Ma, 2009-11-02 19:11

Hienoa! :)

Tuo hinta taisi tosin olla 10.000 + e "koko setti asennuksineen".
(Muunnokseen kun kuuluu toki monta muutakin osaa kuin akut.)

Itse ajattelin jossain vaiheessa käydä hakemassa halvalla moottoriviallinen, muuten hyväkuntoinen auto (Audi, Lexus tai Bemari) ulkomailta ja päivittää se tehokkaalla sähkömuunnospaketilla... On siinä naapureilla ihmettelemistä, kun räyheä peli katoaa horisonttiin vaimean surinan siivittämänä... ja sillä ajelu ei maksa juurikaan mitään, luonnosuojelullisen omantunnon tuskista puhumattakaan ;)

Tämä on mahtavaa!

Ti, 2009-11-03 16:11

Sähköauto on mielenkiintoinen, innovatiivinen ja hauska kulkuneuvo.Meidän perhe on aivan innoissaan viikko sitten ostetusta Elcatista. Aivan selvästi meidän juttu. Mun ja perheen sähköautokokemuksista voi lukea blogista www.vihreasalama.wordpress.com

Päivitän blogia innokkaasti. Nyt yritän kerätä kokemuksia sähköautoilusta kovilla pakkasilla.

Ma, 2009-12-14 01:08

lisää kommentti

noora loves eko,reilu ja luomu

Noora loves eko,reilu ja luomu

Toimittaja Noora Shingler seikkaili trendien näkymättömien arvojen maailmassa vuonna 2009. Blogi paljastaa helppoja vinkkejä eettisen, ekologisen, terveellisen ja tyylikkään elämän kulutusvalintoihin.

uusimmat

  • Kässäkerho ja säilyttimet. Kuva: Viivi Lehtonen

    Tee luovasti säilyttimiä kotiin

    Älä aliarvioi säilytystilan merkitystä. Koti pysyy kummallisen siistinä, kun kaikelle on oma paikkansa. Blogistanian sisustusbloggaaja Jonna teki bloggaajakavereidensa kanssa hauskoja säilytysratkaisuja, joista on helppo inspiroitua.

    00

  • Jonna Hietala. Kuva: Viivi Lehtonen

    Sisustustoimittajalle valkoinen on must väri

    Kun on löytänyt paikkansa, on hyvä olla. Näin ajattelee Blogistanian Jonna Hietala, jonka Musta tuntuu -blogi on yksi Suomen suosituimmista sisustusblogeista.

    820

  • Siivouspäivän kotikirppis. Kuva: Eve Mantu

    Veeran oma kirppis

    Odotuksen kihinää ovella. Tuleeko kotikirppikselle asiakkaita? Veera avasi Siivouspäivän lauantaiksi ovensa kirppiskiertelijöille.

    60

  • Miten herättää juuri sen oikean ihmisen huomio netin syövereissä?  Kuva: stock.x

    Haku päällä - millainen treffiprofiili nettiin?

    Netti on täynnä erilaisia seuranhaku- ja treffi-ilmoituspalstoja, joiden avulla voi tutustua uusiin ihmisiin ja mahdollisesti löytää itselleen kumppanin. Kaveripiiristäni löytyy useita, jotka ovat pariutuneet netin välityksellä. Kun aiemmin nettitreffailu oli jostain syystä noloa, niin nykyään asia on aivan päinvastoin – netti on täysin luonnollinen tapa luoda kontakteja muihin ihmisiin.

    141

  • Anna Karhu-Cormier valmistuu ensi syksynä yrttiterapeutiksi. Kuva: Sari Valto

    Fytoterapiaa! Anna opiskelee yrttitietäjäksi

    Anna Karhu-Cormier, 33 v, istuu tenttisalissa ja miettii, mitä vastaisi viimeiseen kysymykseen: “Anna kukkaterapeuttinen ohje seuraavalle naisasiakkaalle: 40-vuotiaan naisen avioliitto on kariutumassa, koska hänen miehensä on ollut uskoton. Mies haluaisi vielä jatkaa, mutta vaimon on vaikea antaa anteeksi.”

    230

Muualla Yle.fi:ssä