Nätti mekko jopa noin tukevalle

Kajon naama, jossa ilme kuin haikealla ajokoiralla jolla alhainen verensokeri.

Kuulkaas naiset.

Teillä kun kaiket päivät pyörii päässä vaikka mitä mielenkiintoista tauhkaa  (kuten tämän blogin artikkelin Tilanne naisten päiden sisällä / Olotila 23.3.2011 liki kuudestakymmenestä kommentista näkee) niin ajattelin kysellä teiltä vähän näitä asi'ia.

Minulla on näes mielenkiintoisehko tuttava - sukupuoleltaan naishenkilöttärinna kuten tekin - ja kuvailen hänet tässä niin ettei hän vuorenvarmasti tunnista itseään kuvauksesta.

Mielenkiintoisuus johtuu siitä, että hän on sellainen, että kutakuinkin aina, jokseenkin poikkeuksetta, kun sanoo minulle jotain (ja olemme ns. hyvänpäiväntuttuja, joten kommentit ovat muutaman virkkeen puolikliseisiä  samlltalk-lastuja puolin ja toisin) hän päätyy sanomaan jotain ilkeää, vähättelevää, loukkaavaa, tehden sen siten että ilkeys on kuorrutettu verbaalisella sokerilla ja kermavaahdon näköisellä karvanpoistovaahdolla.

Vuosien tuntemisen jälkeen olen tullut siihen tulokseen että kysymyksessä on täysin tahaton "kupru" hänen luonteessaan, jota hän selvästi ei itse edes huomaa.

Hänen kommenttinsa eivät niinkään loukkaa - en yleensä jauha enkä säiky ihmisten sanomisia kauheasti - kuin aiheuttavat sitkeää kiinnostusta, että mistähän tuommoinenkin johtuu ja mahtaako tuo olla yleinenkin ilmiö.

Itselläni on toinenkin tuttu, mies, jolla on hiukan samaa vikaa ja aivan samalla lailla en näe käytökselle mitään perustetta siinä historiassa joka miehellä ja minulla on, yhtä lailla hyvänpäiväntuttuina.

Myös häneltä ilkeydet tulet hymyllä säestettynä, mutta ovat ehkä kömpelömmin verhottuja mutta toisaalta vähemmän ilkeitä kuin esimerkkini naisen sanallinen sato.

Ehkä muistutan tätä suustaan kekseliäitä ilkeyksiä päästelevää naista jostakin toisesta ihmisestä tai jotain, koska emme koskaan ole olleet muissa kuin puolietäisissä työtekemisissä keskenämme - tosin emme samassa työpaikassa -  eikä kohtaamisissa ole ollut minkään laista konfliktinpoikastakaan tms, joka oikeuttaisi hänet jotenkin ilkeilemään perustellusti, vuodesta toiseen.

Joku vihmerä voisi sanoa, että ehkäpä sinussa itsessäsi (minussa siis) on jotain vikaa, jos kerran kaksikin tuommoista ihmistä tunnet. Ja vastaan, että varmasti on. Kukaan, joka on näin hullu kuin minä, ei ole helppo eikä yksiselitteinen ihminen. Mutta semmoiset, työtäni tai käytöstäni kohtaan tyytymättömyyttä ilmaisevat kommentit sitten tulevat yleensä suoraan päin pläsiä, eikä sanojalla ole tarvetta naamioida niitä, päin vastoin.

Sen sijaan nämä kaksi verbaalisen saippuakermavaahtoannoksen tarjoajaa poikkeuksetta piilottavat viestinsä, kääntävät sen jonkinmoisiksi hyvin, mutta ei liian hyvin naamioiduiksi kehuiksi.

En kauhean aitoa esimerkkiä viitsi tähän laittaa, ettei kumpikaan itseään turhaan tunnistaisi, mutta jos olisin naisihminen, niin tuo otsikon teksti "nätti mekko, jopa noin lihavalle" voisi karkeasti kuvata metarakennetta, joskaan sisältö ei koskaan ole noin töksö.

Enemmän se on sellaista, että jos nainen tarjoaisi kavereilleen vaniljanmaksuisia korvapuusteja, vanilliinilla maustettuja,  niin syöjistä joku mainitsisi että korvapuusti todellakin maistuu herkulliselta, niin ihanalta että ei uskoisi että on maustettu vanilliinilla eikä vaniljalla, kun maku on niin uskomattoman hyvä ja suussasulava, että saako ottaa toisenkin, nami!

Ja vähän myöhemmin, hiukan eri yhteydessä sanoja toteaisi vanilliinista että ei vanilliinissa ole mitään pahaa. ...Tosin se vie kehitysmaiden vaniljanviljelijöiltä tuloja rikkaiden maiden ravintokemianteollisuudelle. Mutta onhan se halvempaa…

Äh, tuokin on liian töksöä.

Mutta ymmärrätte varmaan jo viiteen kertaan, mitä tarkoitan.

Onko teillä tuttuja, jotka tarjoilevat piikkejä namuina?

Millaisia piikkejä? Millaiseen karamellipaperiin kätkettynä?

Kuvittelisin -  mihinkään asiaa perustamatta - että piikittäjät ovat useammin naisia kuin miehiä. Olenko oikeassa?

Tai ehkä perustan kuvitelman siihen, että naiset käsittääkseni ovat pääsääntöisesti kielellisesti lahjakkaampia kuin miehet, ja kuulemma, mm. koulutytöt varsin kovia sorsimisessa kun sille päälle sattuvat. Vai onko tuo sovinistista ajattelua, en tiedä. Tiedättekö te?

Ja mistä moinen ilmiö mahtaa johtua; siis tämä saippuavaahtokermaleivosten tarjoaminen?

Mikään tuikiharvinainen ilmiö ei voi olla, kun sille ainakin englanninkielessä on kaksikin nimeä; back-handed compliment tai left-handed compliment eli "kämmenselällä" annettu kohteliaisuus tai vasenkätinen kohteliaisuus. (Ja nyt tuli kaikille vasenkätisille taas paha mieli, sori.)

Jos vain jaksatte kommentilla kertoa, niin olisi todella kiva kuulla, millaisia tapauksia teille on tullut vastaan.

 

kommentit

Voi voi, kyllä riittää esimerkkejä näistä. Oma mummoni esimerkiksi nautti silminnähden, kun sai jollekin jauhot suuhun tai ilon muserrettua. Sitten tylyjä sanoja seliteltiin että "minä nyt olen aina uskaltanut sanoa totuuden suoraan" tai "En minä pahaa tarkoittanut, paras vaan kertoa totuus, ettei luule tyttö turhia itsestään..."
Mitä lie suomalaista mentaliteettia tuo, että tarjolle pannut pullat pitää jo tarjoajan haukkua ja sitten maistajan kehua, muttei kuitenkaan liiaksi, vähän vaan, ja mielellään vaan osaa pullasta. Että mehukkaat ovat rusinat sentään, tai hyvä pulla, vaikkei ulkonäöllä koreile.

Olen poistanut tällaiset energiasyöpöt elämästäni. Entinen työkaveri jaksoi aina ihmetellä mieheni kunnianhimottomuutta, kun tämä vaihtoi työn vähemmän stressaavaan ja huonommin palkattuun (ja muuttui samalla onnellisemmaksi). Jonkin aikaa jaksoin puolustella miestäni tälle menestyjälle, joka muka kannustavasti hymyillen aina totesi, että "ehtiihän sitä oikeisiin töihin myöhemminkin".

Muuten, leivon hyvää kakkua. Niin hyvää, ettei mun tarvii pönkittää omaa itsetuntoani piikittelemällä muiden tarjoomuksia.

>san Ti, 2011-12-13 22:38

Kaunokuittailu, se on kyllä yleistä. Kaipa sellaien kommentoija yrittää itse olla vähän parempaa kuin on, osoittaa että kyllä hän tietää muiden motiivit ja vaikuttimet ja näkee isomman kuvan. Häijyys voi olla omasta mielestään nokkeluutta.

>Tuija_YLE Ke, 2011-12-14 00:21

Juuri tuollainen täti oli työkaverinani puoli vuotta. Ei onneksi pidempään, mutta siinäkin ajassa sai minut hankkiutumaan muualle ja itsetunnon ihan sykkyrälle. Silti oli vaikea kenellekään asiaa itse kokemattomalle edes yrittää kuvailla. että mikä siinä NIIN mukavassa ihmisessä mättää. Tämän tyyppiset ihmiset selviävät kiusaamissytteistäkin tekeytymällä itse uhreiksi. Onneksi sinulla ovat vain hyvänpäivän tuttuja!

>Einteli Ke, 2011-12-14 07:35

Tiedän lähipiiristäni montakin tällaista tapausta, naisia kaikki. Eivät he ilkeitä ole vaan kärkkäitä havainnoimaan pikemminkin. Tähän mielen vilkkauteen yhdistyy se perinaisellinen tapa kälättää julki jokainen pään läpi kulkeva ajatus. Eli rehellisiksi kehuiksi ne yleensä tarkoitetaan mutta totuus on joskus kipeä.

Kiitoksia Markuulle oivaltavasta blogista.

>Teppo Ke, 2011-12-14 14:05

Oi, mä muistan hyvin yhden "kohteliaisuuden" parinkymmenen vuoden takaa. Mulla oli silloin aika paha atooppinen ihottuma ja kasvoissa punotusta. Työkaveri sanoi:
"Mä sitten ihailen sua, sä oot niin rohkea, kun uskallat liikkua ihmisten ilmoilla, vaikka sun iho on noin pahannäköinen."

Toinen klassikko on sanoa naiselle, joka harvoin meikkaa ja vetää täydet juhlakuosit päälle: "Oho, sä näytät niin hyvältä tänään, etten meinannu tunnistaa."

>Eve Mantu Myshörnasta Ke, 2011-12-14 14:50

Ilmiöstä tulee erottaa nk. piilokettuilu joka on aina täysin henkilökohtaista. Se tehdään täysin tahallaan ja toteutetaan siten, että kuulija tajuaa lausetta paripäivää makusteltuaan että hei, sehän kettuili minulle. Sitten on se systemaattinen paremmuus, joka ei ole henkilökohtaista. On vain ihmisiä joiden tapa tehdä asioita on ainoa oikea ja muiden väärä. Eräs tuttava julistaa esim. perinteiset joulukuuset mauttomiksi, vain täysin valkoinen, hopeinen tms. on tyylikästä. (no hänestä ei kaikista). Samaisen ihmisen mielestä moni ihan tavallinen asia on rahvaanomaista tai duunarimaista. Osalla ihmisiä on vaan niin kertakaikkiaan niin hyvä tyylitaju ja makuaisti, heidän on näytettävä meille keskitien tallaajille ettemme voi tyytyä mihinkään keskikertaiseen tai tavalliseen. Ja PYH!

>Outolintu To, 2011-12-15 12:01

Näitä löytyy ystävä-tuttava-kollegapiiristä ja joskus jopa huomautan livauttavani itse moisen (hyi!). Tähän viimeiseen toteaisin, että olen iän kartuttamasta katkeruudesta huolimatta tietoisesti pyrkinyt heti aidosti tekemään pahan livautuksen tyhjäksi, että olipa tyhmästi sanottu - anteeksi. Ei siis kuorruttamalla, vaan tunnustamalla, että olin ilkeä - vielä anteeksi. Motivaatioksi en keksi mitään muuta kuin hukkuvan ihmisen nojaavan toisen päähän, painaen sen pinnan alle. Itseään siis nostaa kun toista painaa alas. Jos on vaikka vaan huono päivä?

Sitten hieman persoonaasi menevää, Markus, sillä kuvittelisin erilaisen sanoilla kikkailun yleistyvän eksponentiaalisesti sinun ympärilläsi, koska kanssasi asioivan tulee (siis mielestään) käyttää kekseliästä ja kiinnostavaa kieltä ja siksi kun on siinä huono(mpi), niin silloin tulee se alemmuudentunto ja pitää taas nojata hukkuvana päähän.

Tuskallista oli olla esimerkiksi kikkailematta tässä tekstissä tämän enempää. Helpompaa oli kun ei ollut interaktiiviisuutta. Tuli vähemmän hiki.

>JulieX La, 2011-12-31 05:00

Satuin "puolivahingossa" tälle sivulle ja huomaan ajattelevani asiaa ihan toiselta kantilta kuin muut kommentoijat. Esimerkiksi tuosta vanilliinijutusta olisin saattanut itse puhua samalla lailla kuin se hankala henkilö. En mitenkään tarkoituksellisesti ilkeästi, vaan siirryn puheenaiheesta seuraavaan mikä tulee mieleen. Sitten saattaisin vasta jälkikäteen yhtäkkiä huomata että hups, mitä tulikaan sanottua ja että ottikohan se toinen nokkiinsa. Onneksi ystäväni ovat tottuneet suorapuheisuuteeni ja hajamielisyyteeni ja huomauttavat kyllä jos möläytän jotain kummallista. Jos ei omaa hyviä sosiaalisia taitoja, saattaa kohteliaisuus kuulostaa "väärältä".

>nuori neiti Pe, 2012-01-13 17:35

Tahtoisin minäkin ilmoittautua tämän nuoren neidin kanssa samaan kategoriaan kuuluvaksi. Vaikka sitä sosiaalista silmää/korvaa/suuta onkin yrittänyt harjoittaa niin joskus ei vain tajua sanoneensa mitään väärää.

>cressi La, 2012-01-14 04:25

Se on vaikea tunnustaa ja tunnistaa omaa ilkeyttään ja muiden alaslaittoa. Monella on niin lapsesta harjoiteltuja, ettei enää havaitse. Kutsutaan itsepuolustukseksi tai tontin puolustamiseksi. Rehellisyydeksi myös. Ja motiivi on osoittaa omaa paremmuutta. Mutta harjoitus tekee mestarin! Ei ne aina ole muut kun on kurjia. Liikaa hymyilevät, laitetut naiset ja liian vähän hymyilevät sitruunanaiset on monesti näitä. Miehissä samat, katkerat ja omahyväiset, on omasta mielestään tarkkoja havaitsijoita ja rehellisiä.

>varovasti nyt Su, 2012-01-15 14:39

Motiivi voi olla myös ihan se, että haluaa puhua asioista niin kuin ne on. Asioilla on yleensä monta puolta, myös ikäviä puolia. Niistäkö ei saisi missään tapauksessa ikinä mainita mitään? Vai ihan erikseen ilmoittaa, että nyt aion puhua ikävämmästä asiasta, kaikki jotka haluavat elää pää puskassa nyt toiseen huoneeseen tai sormet korviin!
On ihan mahdollista vaan suoraselkäisesti kestää se, että kaikki maailmassa ei ole vaaleanpunaista ja ihanaa ja että ihmisenä ei mitätöidy siitä, jos on leiponut hyvää pullaa ja käyttänyt siinä vaniljan sijasta vanilliinia koska sitä oli kaapissa, ja joku siitä inspiroituu puhumaan kemianteollisuudesta.
Maailma ei sillä parane, että keskitymme käyttäytymään niin, että kukaan ei missään ikinä voisi siitä loukkaantua, sillä eihän sitä voisi tehdä mitään. -Ja siitäkin joku loukkaantuisi...

>Kaikkea ei tarvitse varoa Su, 2012-01-15 18:55

Älkääpä kuitenkaan lyökö ihmisiä nippuun sukupuolen tai ulkonäön perusteella, sillä se menee metsään ja lujaa!

Kyse on MINUN vaatimattoman ajattelijan mielestä joko heikosta itsetunnosta, jota yritetään pönkittää piikittelemällä toiselle muka niin, ettei toinen tyhmempänä edes huomaa, tai kallellaanolosta narsistiseen persoonallisuushäiriöön, jossa mennen tullen manipuloidaan muita ihmisiä minkä jaksetaan. Yleensä jaksetaan, sillä narsistille muut ihmiset ovat vain koemateriaalia ja vuorovaikutus peliä, joka on voitettava.

Jos nyt joku silloin tällöin vähän suistuu sanoistaan ojaan, niin se on anteeksiannettavaa ja ymmärrettävää. Jos sanan säilä säännönmukaisesti viuhahtaa joka tapaamisella ja vielä sen lopuksi - ikäänkuin viimeiseksi sanaksi vaaliväittelyssä - kysymys ei missään tapauksessa ole tahattomasta vahingosta.

Minä sellaisessa ystävyyssuhteessa hommaisin paikalle seuraavaan tapaamiseen kaksi psykiatria, jotka voisivat tarvittaessa kirjoittaa pakkohoitolähetteen sille piikkisialle.

>Hansu Pe, 2012-02-10 21:22

Sanoisin nyt kommenttina tuolle edelliselle kommentoijalle, että rehellisyys ja halu puhua asioista niiden oikeilla nimillä tahi "niin kuin ne on" eivät anna oikeutta loukata toista ihmistä. On suoranaista sosiaalista sokeutta ruveta siitä vanilliinista mainitsemaan, varsinkin tyyliin "onhan se halvempaa". Leipojan hyvä tarkoitus ja mainio lopputulos tulee näin täysin lytätyksi. Kemianteollisuudesta puhumiseen voi valita paremman ajankohdan.

Mutta herra Kajo, mennäksemme asiaan, halusitte esimerkkejä puheenaolevasta hattaraan kääritystä v***uilusta. Ensinnä on sanottava, että syy, miksi ylipäätään satuin vahingossa blogianne lukemaan, oli otsikko, joka on kouluesimerkki mainitusta partavaahtoleivoksesta. Itse kun olen "noin lihava", otsake hyppäsi silmilleni heti.

Eli siis; olen lyhyt ja lihava erikoissairaanhoitaja, joka uudessa maakunnassa ja uudessa työpaikassa törmäsi oikein erinomaiseen hattarav***uiluun. "On hienoa, että jaksat olla noin nopeajalkainen ja riuska. Monesti hikoilu voi johtua siitä kun on liikaa painoa kannettavana." "Näin sinut autoinesi liikennevaloissa. En olisi tunnistanut muuten, mutta profiilista." (Tämän sanoja oli kuivankälpäkkä vanhempi kollega.) Eli kaikkea sitä onkin ja kaikenlaisia ihmisiä...

>mihu72 Ti, 2012-01-17 03:23

Ei tietenkään anna oikeutta loukata toista ihmistä.
Mikään ei oikeuta loukkaamaan toista ihmistä.
Mutta kun muiden ihmisten loukkaantumisiin ei pysty mitenkään vaikuttamaan. Vain omaan loukkaantumiseensa pystyy vaikuttamaan. Jos loukkaantuu monessa seurassa ja usein, kannattaa hetki mietiskellä ensin sitä, että hakeeko liikaa hyväksyntää muilta ja että osaako itse arvostaa itseään tarpeeksi. Jos osaa ja pystyy, ei muiden tahattomista tai tahallisista veetuiluista tarvitse niin kovasti loukkaantua. (Ja sehän ei tietenkään edelleenkään oikeuta loukkaajan ikäviä puheita. Sellaisenkin henkilön pitäisi viettää jonkin aikaa itseään tutkiskellen, että miksi on tarve muita lytätä.)

Edelleen epäilen, että juuri siksi ikävämmistä asioista ei tule koskaan puhuttua monessa seurassa, koska odotetaan sitä parempaa asiayhteyttä, koska kaikki haluaa olla mahdollisimman kivoja ihmisiä ettei vaan leimaudu ikäväksi loukkaajaksi ja jätetä ulkopuolelle. Se kuitenkin estää kehittymisen, jos kehityskohteista ei ikinä puhuta.
Pulla - kemianteollisuus -esimerkissäkin voi tietysti ensin kehua pullaa ja syödä sitä hetken. Sitten kun leipojan hyväksytyksitulemisen tarve on otettu huomioon, voi jatkaa mieleen nousseilla aiheilla.
Itseäni lievästi välillä häiritsee se, että asioista ei voi puhua suoraan. Antaisi varmasti myös henkilölle, joka sinulle työpaikalla veetuilee, ajattelemisen aihetta, jos asiasta korrektisti saat huomautettua. (Nimen omaan korrektisti ja enempää tunteilematta suuntaan tai toiseen. Auttaisi häntä näkemään toimintansa neutraalisti "kauempaa" ja ehkä hän ymmärtäisi sen järjettömyyden.)
No, tämähän alkaa mennä keittiöpsykologisoinniksi, taidan päättää keskustelun osaltani.. :)

>Kaikkea ei tarvitse varoa To, 2012-01-19 12:51

Joku tuossa väittää, ettei toisten loukkaantumisiin voi MITENKÄÄN vaikuttaa, mutta hän on väärässä. Meillä on sellainen henkinen elin kuin empatian kyky, jolla pystymme asettumaan toisen asemaan ja miettimään, miltä asiat siitä toisesta tuntuvat.

Sitten meillä on vielä moraalisäännöstöjä nimeltä Suomen laki sekä Hyvät Tavat, joita noudattamalla pääsee tosi pitkälle loukkaamattomuuden ja mielensä pahoittamattomuuden tiellä (Toivottavasti Tuomas Kyrö ei lakkaa pahoittamasta mieltään, sillä se on hedelmällistä ja nautittavaa meille muille).

Jos joku on sitä mieltä, että empatia joutaa romukoppaan eikä hänellä koskaan ole ollut kuin tavallinen vaihteeton polkupyörä, niiden kahden psykiatrin läheisyys napsauttaa lähetteen osastoseurantaan. Empatiaton on nimittäin vakavasti sairas ja kaipaa lämpöistä halipaitaa ja diapamia.

>Hansu Pe, 2012-02-10 21:29

Joskus ihan niinkin pieni sana kuin "ihan" kuulostaa siltä, että paremminkin voisi henkilön joku olla. Esim. Jos olen ostanut juhliin mielestäni hienon hameen. Kun kysyn joltain, kuka siinä nyt sattuu olemaan, että onko hameeni hieno ja sopiiko se minulle. Se joku sanoo aina että "kyllä se ihan sopii" tai "kyllä se on ihan hieno". Jos hame oikeasti sopisi ja olisi hieno, niin eikö silloin pitäisi sanoa että "voi kuinka hieno hame! Sopii sinulle yli hyvin!!" Ja ihan päivitellä sitä, kuinka sopii! Vai onko se sitten jo liian siirappista.. Siitä vasta voipi ihminen ajatella, ettei kolttu sovi ja ruma on se! En ilkeä mennä niihin juhliin tässä pirun tekeleessä! Pitäkää mokomat kalaasinne! Minä en niihin hingu!

>Kirsu Ke, 2012-01-18 12:13

Koska muuten Herra Kettuselta tulee uusi kirja?? Olen odottanut jo vaikka miten kauan vaikka olen miten lihava ja nälissäni.. :(

>Kirsu To, 2012-01-19 15:25

Minäkin olen lihava ja kohdannut piikkisiä ihmisiä, joiden palkka oli viisi palkkaluokkaa ylempi kuin minun, mutta ikäviä olivat silti rahoissaan kieriskelystä huolimatta.

Haluan myös ostaa sen Kettusen seuraavan kirjan, kovakantisena ja ainakin viitenä kappaleena, että voin sen lahjoittaa tärkeille ihmisilleni, ehkä myös kissoille, sillä heistä on mukava maata kirjan päällä lukemassa.

Paperissa on viehkoa imua, jota kissaeläin ei voi vastustaa. Jokainen kissaihminen sen tietää, että kun luet Hesaria lattialla, joudut siirtämään sivua kääntäessäsi nelikiloista kissaa. Treenistä käy se, henkisestä ja ruumiillisesta.

Kiitos, Kettunen! Lämmin tervehdys 22 hengeltä

>Hansu Pe, 2012-02-10 21:35

Muutin jokunen vuosi sitten rouva Vaimoni kanssa pikku kirkonkylälle, jossa olin myös sattumalta asunut perheineni syntymäni aikoihin 60-luvun loppuvuosina. Seisoskelin pihalla paperossia poltellen, kun naapurin rouva asteli kohdalle. No siinä rupesin juttusille ja esittäydyin, hänpä tunsi isäni ammatillisista piireistä ja katsahtaen savukettani aika selkeällä ilmeellä ja nenänvarttaan pitkin tokaisi: niin, sehän isäsikin aina poltti sitä PIIPPUA..
Meni siinä ehkä nelisen sekuntia, kunnes sain sanottua: niin teki, ja siihenhän se sitten kuolikin; keuhkosyöpään näjes! Sitten vetäsin tomakat savut sätkästäni ja katselin, kun rouva nieli ilmeensä.

>Antti-Olavi Ma, 2012-02-20 23:36

Minäkin olen joskus vahingossa möläyttänyt "nätti mekko noinkin lihavalle"- tai "vanilliini"-jutun tyyppisiä kommentteja. Jälkikäteen on hävettänyt, kun olen tajunnut minkälaiselta kuittailulta sen on täytynyt kuulostaa. Silti olen luullut tarkoittaneeni hyvää ja valinneeni vain sanani väärin, mutta nyt tarkemmin ajatellen on myönnettävä ongelman olevan siinä, etten edes tarkoittanut hyvää, vaan sorruin olemaan ylimielinen/kateellinen tms enkä tosiaan osannut sitä peittää taitavammin.
En tarkoita tällä nyt sitä, että jokaisen tulisi loukkaantua tylyistä kommenteista ajatellen, että niiden taustalla olisi aina pohjimmiltaan ilkeä tarkoituskin. Kehottaisin ennemminkin miettimään niitä tilanteita, joissa itse tulee sanottua jotain "tahatonta" ilkeää. Sillä kun ymmärtää syyn, miksi niin tuli sanottua, niin voi mahdollisesti korjata asennettaan ja seuraavan kerran vastaavassa tilanteessa sanoakin jotakin vilpittömän ystävällistä siten, että itsellekin jää hyvä mieli. Iloista päivänjatkoa!

>Tosiasioiden myöntäminen on viisauden alku Ke, 2012-02-22 10:54

lisää kommentti

ajatusten miljoonalaatikko

Markus Kajo. Blogi. Ajatusten miljoonalaatikko.

Yleisradion toimittaja Markus Kajo avaa ajatusten miljoonalaatikkonsa. Jos kommentoitte, niin armeliaita olkaa! Mitä auttaa että haukkuu hänet? Ei mitään se auta! (Totta. -Olotilan toimitus)

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä