Kirpputori + festivaali = Mauerpark

Mauerpark

Kuten jo tiedätte, rakastan kirpputoreja. Täällä Berliinissä pääsen onnekseni joka sunnuntai tutkimusmatkalle paikkaan, jossa voin tonkia menneitä vuosikymmeniä tuntikaupalla. Mauerparkiin eli Muuripuistoon kerääntyy sunnuntaisin festivaalin verran väkeä paitsi kirpputorin vuoksi, myös tapaamaan toisiaan ja nauttimaan vapaapäivästä.

 

Mauerpark on Berliinin yhdistymisen jälkeen muurin kupeeseen, Prenzlauerbergiin rakennettu viheralue, joka muuttuu sunnuntaisin isoksi ulkoilmakirpputoriksi. Kirppiksen ympärille on muodostunut joka sunnuntainen festivaali, joka käsittää ruokakojuja, artisteja, musiikkia ja iloista porukkaa. Parasta on, että Mauerparkin iloinen vapaapäivän juhlinta on festivaali ilman känniördääjiä ja vessajonoja! Mukaan kannattaa ottaa viltti ja ystäviä, eväät löytyvät alueen ruokakojuista! Mutta mennäänpäs ennen viltille asettumista kirpputorihulinaan:

 

 

 

Löydät galleriasta kuvia paitsi kultabaskeristani ja feikki-Hermeksestä, myös kaikenlaista muuta ihanaa, jota bongailin aurinkoisen sunnuntain aikana kierrellessäni Mauerparkia ystäväni Nooran kanssa. On muuten ihanaa saada Suomi-vieraita Berliiniin, Nooralle terveisiä! 

 

Löydän Mauerparkista lähes joka kerta jotain kivaa, mutta aina kannattaa silti muistaa tinkaaminen! Muutama euro tippuu hinnasta helposti, kun vaan muistaa ja kehtaa ehdottaa alempaa hintaa. Käteistä pitää tietenkin olla mukana ja on hyvä osata vähän saksaakin, vanhojen mummojen kanssa on niin kiva jutella, vaikkei ihan täydellisesti osaisikaan!

 

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille, kuulin, että Suomessakin paistaa vihdoin aurinko!

 

Psst... Ingressissä mainitun The Pink Manin löydät kuvagalleriasta. Älkää kysykö, ei hajuakaan. Ihan kreisiä.

 

 

 

 

kommentit

Ihania kuvia! Olen ottanut tavaksi herätä kesäaamuihin kurkkaamalla tänne blogiin, kunpa Noora päivittäisi blogiaan joka aamu!

Ti, 2009-06-23 10:27

Tuo kuvatekstissä kysymäsi hökötyshän on huikean ihana 50-luvun kukkapöytä. Vieläpä aika täydellinen yksilö! Itseltäni löytyy melkeen samanlainen... Ehkä vielä hitusen hienompi.;) Mahtavan Mauerparkin kuvia katsellessa alkoi harmittaa etten viime sunnuntaina kyennyt kirpparoimaan ja ensi sunnuntainakin taidan olla Berliinin priden juhlinnasta kotipötkötyskunnossa. ;) Onhan sulle symppis Arkonaplatzin kirppis tuttu?

Ti, 2009-06-23 10:37

Kiitti Juha!! Mä ajattelin, että se on kenkäteline :D Tai siis unelmoin tuollaisesta kenkätelineestä, johon saisin omat lempikorkokengät framille, heh. Arkonapaz on tiedossa, mut ei vielä tsekattu!

Ti, 2009-06-23 22:31

No eipä kyllä itselläkään siinä kukkia ole vaan flamenco ukkeleita ja muuta yhtä tärkeää kitsch sälää. :D Arkonaplatzilta parhaat löydöt tekee heti avaamiseen aikaan kymmenen tienoissa sunnuntaisin. ;)

Ke, 2009-06-24 01:04

Hei Noora, voisitko opetella kirjoittamaan kaupunginosien nimet oikein? Se on siis Prenzlauer Berg (ei kirjoiteta yhteen) ja Friedrichshain (ei -hein). Ehkä pikkujuttu, mutta samalla vaivalla ne voisi kirjoittaa oikein kun julkiseen blogiin tulevat, eikö? ;)

Ke, 2009-06-24 12:21

Kiitos itsellesi, oli fantsua!

Ke, 2009-06-24 18:05

lisää kommentti

12 syytä rakastua berliiniin

Noora loves eko, reilu ja luomu siirtyi yhdeksi kesäksi Berliiniin. Videoblogissa kesäkuun 2009 aikana ilmestyi 12 nautinnollista syytä rakastua Berliiniin. Lähde maailmalle!

arkisto

uusimmat

  • Kässäkerho ja säilyttimet. Kuva: Viivi Lehtonen

    Tee luovasti säilyttimiä kotiin

    Älä aliarvioi säilytystilan merkitystä. Koti pysyy kummallisen siistinä, kun kaikelle on oma paikkansa. Blogistanian sisustusbloggaaja Jonna teki bloggaajakavereidensa kanssa hauskoja säilytysratkaisuja, joista on helppo inspiroitua.

    00

  • Jonna Hietala. Kuva: Viivi Lehtonen

    Sisustustoimittajalle valkoinen on must väri

    Kun on löytänyt paikkansa, on hyvä olla. Näin ajattelee Blogistanian Jonna Hietala, jonka Musta tuntuu -blogi on yksi Suomen suosituimmista sisustusblogeista.

    820

  • Siivouspäivän kotikirppis. Kuva: Eve Mantu

    Veeran oma kirppis

    Odotuksen kihinää ovella. Tuleeko kotikirppikselle asiakkaita? Veera avasi Siivouspäivän lauantaiksi ovensa kirppiskiertelijöille.

    60

  • Miten herättää juuri sen oikean ihmisen huomio netin syövereissä?  Kuva: stock.x

    Haku päällä - millainen treffiprofiili nettiin?

    Netti on täynnä erilaisia seuranhaku- ja treffi-ilmoituspalstoja, joiden avulla voi tutustua uusiin ihmisiin ja mahdollisesti löytää itselleen kumppanin. Kaveripiiristäni löytyy useita, jotka ovat pariutuneet netin välityksellä. Kun aiemmin nettitreffailu oli jostain syystä noloa, niin nykyään asia on aivan päinvastoin – netti on täysin luonnollinen tapa luoda kontakteja muihin ihmisiin.

    141

  • Anna Karhu-Cormier valmistuu ensi syksynä yrttiterapeutiksi. Kuva: Sari Valto

    Fytoterapiaa! Anna opiskelee yrttitietäjäksi

    Anna Karhu-Cormier, 33 v, istuu tenttisalissa ja miettii, mitä vastaisi viimeiseen kysymykseen: “Anna kukkaterapeuttinen ohje seuraavalle naisasiakkaalle: 40-vuotiaan naisen avioliitto on kariutumassa, koska hänen miehensä on ollut uskoton. Mies haluaisi vielä jatkaa, mutta vaimon on vaikea antaa anteeksi.”

    230

Muualla Yle.fi:ssä