Marian Jamit on syksyllä 2012 perustettu yhtye, joka soittaa tyttösoulia tai mimmiregeetä, suomenkielistä poppia ja soljuvaa rytmimusiikkia. Yhtyeen solisti Maria on itseoppinut muusikko, joka kirjoittaa biisejä tripeistä maailmaan ja on kesäisin ylienerginen.
-
Broileria ja pekonikastiketta
Nämä broilerit kypsyvät vanhassa kunnon paistopussissa.
-
Linssikeitto punaisesta currysta ja tomaatista
Punaiseen linssikeittoon tulee currytahnaa, inkivääriä ja chiliä. Jos tämä ei lämmitä, niin ei sitten mikään!
-
Millaista on kirjastossa?
Lemmikkikirjoja ei meinaa löytyä, mutta onneksi Suvi saadaan näyttämään, miten kirjat kirjastossa hyllytetään. Sarjassa tutustutaan kirjastoon lapsen kanssa.
-
Miksi kirjastossa pitää olla hiljaa? Vai pitääkö, aina?
Miksi kirjastossa puhutaan tietyllä tavalla - useimmiten hiljaa?
-
Perheneuvontaa tuoreille vanhemmille
Mia Malmi kirjoitti Onnenongintaa-blogissaan touhukkaasta miehestä, joka pistää kodin kuntoon rouvan makaillessa soffan uumenissa. Tuttu tunne.
-
Pettäjä vai petetty?
Väestöliiton psykologi Heli Vaaranen laati viisi vinkkiä pettäjälle ja petetylle.
-
Mitä on perhevalmennus?
Perhe- tai synnytysvalmennuksesta tulee ensimmäisenä mieleen elokuvien valmennusryhmät, joissa tulevat vanhemmat tekevät puuskuttaen hengitysharjoituksia.
-
Viisi vinkkiä hellempään seksiin
Hellyys sängyssä ei ole vain naisten juttu. Tässä hellästä kosketuksesta pitävän Ollin vinkkejä läheisyyden osoittamiseen.
-
Ohjeita ja varoituksia
Käyttökelpoiset ohjeet ja varoitukset kaikkiin tilanteisiin.
-
Kuinka tehdään Satuhäät?
Taattua huisketta, draamaa ja jännitystä sekä taattu seesteinen loppuhuipentuma kera onnenkyynelten. Samalla kaavalla toistuva Satuhäät-ohjelma kerää joka viikko noin 400 000 uteliasta katsojaa. Mikä Satuhäissä kiinnostaa?
-
Satuhäissä sattuu ja tapahtuu
Milloin kokenut kuvaaja hämääntyy? Yksissä häissä tarvittiin korvatulppia, mutta minne ne joutuivatkaan? Satuhäiden tuotantotiimi muistelee, mitä vuosien varrella on sattunut ja tapahtunut.
-
Uskottomuudesta voi selvitä
Yksi suurimmista pettymyksen aiheuttajista ihmissuhteissa on kumppanin uskottomuus. Siitä ylipääseminen on vaikeaa, muttei mahdotonta.
-
Vinkit teemahäitä järjestävälle
Keskiaikaisia häitä viettänyt Niina Autio antaa vinkkejä teemahäiden suunnitteluun.
-
Keskiaikaisissa teemahäissä syötiin päreen päältä
Näissä keskiaikaisissa häissä juotiin savikipoista, ryöstettiin anopit ja pidettiin erittäin hyvää huolta pitopalvelun väestä.
-
Omannäköiset teemahäät - stressittömämpi hääpari
Teemahäät sopivat sinulle, joka koet jonkin asian vahvasti omaksesi. Motivoitunut mieli kantaa hääjärjestelyissä pitkälle.
-
T-paidat uusiksi
Toimittaja Hertta Päivärinta on reipas itseoppinut tuunari, joka ei pelästy vaatteiden uudistamiseen tai korjaamiseen liittyviä haasteita.
-
Millaisia palveluja kaipaat kotisi lähettyville?
Millainen on asuinympäristösi: mitä palvelutarpeita sinulla on, mitä oletat tarvitsevasi tulevaisuudessa, olisitko valmis maksamaan palveluista? Tampereen teknillinen yliopisto ja Aalto-yliopisto selvittävät.
-
Kylässä 60-luvun puutalossa
Sipoon Nikkilässä piipahdamme lapsiperheessä, joka asustaa taloaan rauhassa, rakennukseen tutustuen.
-
Mieheni on avaruusolio
Ovatko pienet vihreät miehet käyneet yöllä asentamassa miehen päähän anturit, joilla häntä ohjaillaan Marsista?
-
Suuri perhekysely: arvonnan voittajat
Yle Olotilan ja Meidän Perhe -lehden tekemään Suureen perhekyselyyn vastasi yli 1300 vanhempaa. Kiitos kaikille osallistujille.
- ‹ edellinen
- 76
- 77
- 78
- 79
- 80
- 81
- seuraava ›
olotila suosittelee
Kuubassa seksikkyys on läsnä kaikkialla.
Stand upissa rytmitaju ja rohkeus joutuvat koetukselle.
facebookissa jaettua
suosituimmat
-
Äiti, miksi laitoit mut nettiin?
Tänään mietin, tiedämmekö mitä teemme, kun jaamme lastemme tekemiset ja sanomiset sosiaalisessa mediassa. Vaikuttaako meidän jakamisintomme lastemme tulevaisuuteen?
-
Leipä ei pidäkään miestä tiellä?
”Leipä miehen tiellä pitää” ja ”maito kasvattaa luustoa” ovat elintarviketeollisuuden mainoslauseita, jotka ovat iskostuneet syvälle suomalaisten tajuntaan. Hidasta elämää –sivuston perustaja Pekka Nieminen poisti nämä kansalliset iskulauseet mielestään ja kokee nyt elävänsä terveellisemmin.
-
Voihan karkki mitä koruja!
Herkullisen vaaleanpunaisia karkkeja miniatyyrikoossa - karkkikoruja! Syöpä teki Sanna Leinosesta korutaiteilijan.


kommentoiduimmat
Leipä ei pidäkään miestä tiellä?
”Leipä miehen tiellä pitää” ja ”maito kasvattaa luustoa” ovat elintarviketeollisuuden mainoslauseita, jotka ovat iskostuneet syvälle suomalaisten tajuntaan. Hidasta elämää –sivuston perustaja Pekka Nieminen poisti nämä kansalliset iskulauseet mielestään ja kokee nyt elävänsä terveellisemmin.
Minä 2858 65
Ostitko hyvän omatunnon tykkäämällä?
Laran tarina ja 875 grammaa keräävät tykkäyksiä. Mutta mitä Facebookissa tykkääminen oikeasti tarkoittaa? Tykkäämmekö aidosti - vai haluammeko vain näyttää hyviltä tai empaattisilta toistemme silmissä?
Minä 81 40
Äiti, miksi laitoit mut nettiin?
Tänään mietin, tiedämmekö mitä teemme, kun jaamme lastemme tekemiset ja sanomiset sosiaalisessa mediassa. Vaikuttaako meidän jakamisintomme lastemme tulevaisuuteen?
Perhe 8237 25